Sara ei voi enää oikein hyvin. Kevään ja kesän aikana se on vanhentunut kovasti, ja mielessä on pyörinyt useaankin kertaan ajatukset siitä, että luopumisen hetki lähestyy. Olen aina pitänyt kriteerinä sitä, että niin kauan kun koira pystyy tekemään niitä asioita mistä se nauttii, teen kaikkeni pitääkseni koiran luonani. Sitten, kun koiran elämä ei ole enää mielekästä eikä se enää nauti siitä, on oikea hetki päästää ystävä menemään. Kuitenkin nyt sen hetken lähestyessä tuntuu vaikealta arvioida, milloin se oikea aika sitten on käsillä. 

Sara on aina ollut oman tiensä kulkija, se rakastaa vapaana juoksemista ja on koko ikänsä tehnyt lenkeillä katoamistemppuja hajujen perässä ja jahdannut pupuja ja oravia. Nykyäänkin Sara katoaa, mutta ei enää juoksemaan, vaan päin vastoin se jää jälkeen ja unohtuu haistelemaan jotakin. Sara ei enää kuule kovin hyvin, joten sellaisissa paikoissa, joissa en voi antaa sen kadota, joudun pitämään sitä kiinni. Hihnassa se laahustaa perässä masentuneen näköisenä, hihnalenkeistä se ei ole koskaan pahemmin pitänyt. Sara on ollut koko ikänsä varsin leikkisä koira, päivittäin se aina ennen on innostunut vinguttamaan sisällä vinkuleluja tai lenkillä se tulee repimään hihnaa kädestäni. Nyt leikkiminen on selvästi vähentynyt, sisällä Sara leikkii oma-aloitteisesti ehkä kerran viikossa, lenkeillä sentään välillä saattaa löytää kepin tai kävyn jolla hetken jaksaa pelata. Treeneissä Sara kyllä leikkii, ja oikeastaan aina kun treenaan Fisun kanssa, touhuan samalla jotain pientä myös Saran ja Stepin kanssa. Sara saa esimerkiksi kerätä kapulat kentältä, kiertää pari kertaa puun tai lyhtypylvään, tai ihan vaan juosta pallon kanssa. Treeneissä Sara kyllä innostuu, mutta vestibulaarisyndrooma häiritsee edelleen selvästi sen liikkumista. Noutokapulaa nostaessaan saattaa kaatua kyljelleen ja suora luoksetulo ei enää onnistu, viettää sen verran pahasti sivuun. Ruoka on ollut Saralle aina todella tärkeää, se on koko ikänsä kellontarkasti muistuttanut iltaruuasta, mikäli ruokaa ei sen mielestä ala kuulumaan ajoissa. Nyt Sara on syönyt vaihtelevalla ruokahalulla, välillä paremmin, välillä huonommin, välillä se jopa on jättänyt osan ruuasta syömättä. Uiminen on oikeastaan ainoa Saran rakastama asia, jota se tekee samalla intohimolla kuin ennenkin. Sitten, kun uimakausi loppuu tältä vuodelta, ei jäljelle jää kauheasti mielekkäitä asioita Saran elämään :(

Mitään varsinaisesti isompaa tai kivuliasta terveysongelmaa Saralla ei ole. Toki sillä on krooninen munuaisen vajaatoiminta, johon todennäköisesti syömättömyys ja satunnainen ripuli (kesän aikana Saralla on tainnut olla ainakin viisi ripuli-episodia, joista kolme viimeisintä viimeisen kahden viikon sisällä) liittyvät. Sara juo paljon ja sille tekee tiukkaa pidättää työpäivän ajan. Sillä on myös sterilaatioon liittyvää virtsankarkailua, johon sillä on jatkuva lääkitys. Vestibulaarisyndrooman puhkeamisesta on nyt jo kuukausi, oireilu on lievittynyt mutta ei täysin poistunut, enkä usko että se tuosta tulee enää paranemaan. Helteet ovat olleet sille rankkoja, Sara on aina ollut huono sietämään kuumaa, ja se on korostunut nyt iän myötä. Sen turkki on kiilloton, ja sen yleisolemus on kuihtunut ja lihasköyhä. Mutta mitään sellaista sairautta, jonka myötä lopetuspäätös olisi selkeä ja välttämätön, kuten vaikka kasvainsairaus tai takapään halvausoireet tai kivulias nivelrikko, ei Saralla ole. Se tekeekin tilanteesta entistä hankalamman. Jos kunto ei romahda vaan hiljalleen hiipuu ja huononee, mistä tiedän, milloin ollaan tultu tien päähän? Potilaiden omistajille vastaavassa tilanteessa neuvon tekemään päätöksen eutanasiasta mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään, ja samaan haluan pyrkiä myös omien koirieni kohdalla. En tahdo, että rakkaat ystäväni joutuvat kärsimään, enkä haluaisi odottaa sitä romahdusta. Haluaisin muistaa Saran sellaisena kun se on, enkä kuihtuneena ja raihnaisena varjona siitä, mitä se on joskus ollut. On vaan kovin, kovin vaikeaa sanoa, onko oikea hetki tänään, ensi viikolla vai kuukauden kuluttua.

Kesä on kääntymässä syksyyn ja sen huomaa synkkien ajatusten lisäksi myös luonnossa. Kuiva ja paahteinen heinäkuu on kuivattanut puut jo syksyisen värisiksi, vaikka lämmintä on edelleen. Kaunis Sara on edelleen, se ei tule muuttumaan vaikka tapahtuisi mitä <3

IMG_2141.jpgIMG_2172.jpgIMG_2175.jpg

Tämä toinen seniori sen sijaan... :D Stepissä ikä ei todellakaan näy yhtään, se on erittäin pirteä ja kaikin puolin hyvin terve ja hyväkuntoinen. Ilmoitin sen bc-erikoisnäyttelyyn veteraaneihin, vaikka turkkia on jo jokusen hetken varistanut. Ilmaiseksi kun pääsee, niin mikäs siinä! Rallytokojuttuja ollaan tehty jonkun verran, oikean puolen seuraaminen on jo melko hyvällä mallilla, mutta sen sijaan hyppyä kokeiltiin nyt ensimmäisen kerran ja hyppyesteen olemassaolo kentällä aiheutti jo niin totaalisen silmäjumin, että en tiedä tuleeko rallytokosta sen kanssa mitään alokasluokkaa pidemmällä, jos kyylää hyppyä koko suorituksen alusta loppuun.

IMG_2125.jpgIMG_2126.jpg

Fisun kanssa ollaan muistuteltu tokojuttuja tauon jälkeen. Fisu on ollut vaihteleva, välillä tuntunut kivalta ja välillä ollut aivan hirveä. Kriteerit on unohtuneet tauon aikana, ja taas kerran kierrossa kaataa merkin ja seuraamisessa painaa ja ruudussa jää eteen, eli kaikki samat vanhat ongelmat höystettynä muutamalla uudella: nyt on sählännyt useamman kerran kapulan nostoissa vaikka ne on olleet yleensä Fisun vahvuus, ja on myös useamman kerran pudottanut kapulaa sivulle tullessa (sekä tunnarin että kiertonoudon yhteydessä). Noh, on tässä vielä reilu viikko aikaa ennen SM:iä...

Fisu on nyt aivan totaalisen kalju. Se on aivan säälittävän ruipelon näköinen, hämmästyttävän ison muutoksen lyhytkarvaisellakin karvanlähtö tekee. Juoksu on ollut maaliskuussa, eli karvanlähdön suhteen mennään ihan samassa rytmissä kuin ennenkin. Fisu on ollut naku aina noin 5kk edellisen juoksun jälkeen, ja siitä totaalisesta kaljuudesta menee reilu 3kk seuraavan juoksun alkuun.

IMG_2154.jpgIMG_2155.jpgIMG_2158.jpg