Mentiin koirien kanssa aamulla Puolarmaariin, otettiin ensin Saran kanssa tokoa nurmikolla. Eka luoksetuloa, en tajua mikä juttu tää on, taas tarjosi stopissa maahanmenoa! Ihme otus. Toistoilla saatiin onnistumisia. Sitten ruutua, ensin vähän pidemmältä matkalta, sitten ihan vaan siirtymisiä keskikohtaan läheltä. Tätä pitää ehtiä ottaa vielä ennen sm-kisoja, jotta tottuu hakemaan oikeaa paikkaa vaikka aluksi jäisi väärin. Sivu-suunnassa toimii, mutta jos jää liian eteen, on tosi vaikea siirtää taaemmas. Lopuksi kaukoja, vaikka tiesin että oli jo väsynyt kuumuudesta. Hyvää treeniä saatiin, koska nyt se teki saman minkä siellä harjoituskisoissa, eli ei noussut ekalla käskyllä istumaan. Olin vihainen ja vaadin nousemaan, palkkasin kun teki. Tehtiin aika paljon toistoja, joka kerta vaadin tekemään, toimi aika hyvin! Pian Sara tajusi, että helpoimmalla pääsee jos vaan tekee heti niinkuin pyydetään, ja sellaista vaihtoehtoa ei ole että jättäisi vaihdon tekemättä.

Otettiin Stepin kanssa vähän ruutua, aluksi jäi etureunaan, mutta siirtyi kyllä taaemmas. Toistolla hyvä. Otettiin myös muutama puun kierto ja stoppi, hyviä oli.

Sitten Janni ja Tiia tuli, ja mentiin ottamaan jälkeä. Saran jälki tallottiin ihan ekana, ja se saikin vanheta melkein 2 tuntia. Tiia oli tallonut meille n. 350m jäljen, jossa oli 7 keppiä ja aika monta kulmaa ja useampi polun ylitys. Maasto oli kuivaa ja ilma helteinen, kuten tässä kaikkina viime päivinä... Jana oli reilu 10m pitkä ja jälki lähti oikealle. Sara lähti etenemään tosi hyvin, mutta just ennen kun tuli jäljen kohdalle, iski jokin epävarmuus (voi olla että ihmetteli myös sitä kun en itse tullut perässä, olin päättänyt että annan mennä liinan loppuun asti ja ihan ei ollut vielä 10m päässä ) ja palasi takaisin. Lähetin uudestaan, nyt meni paremmin. Tarkasti takajäljen ja sitten lähti oikeaan suuntaan. Jäljesti alusta asti hienosti, oli aika tarkka ja ei mennyt kauheella vauhdilla, sen kanssa oli peräti mukavaa jäljestää. Kaikki kepit ilmaisi hienosti ja varmasti. Polun ylitykset meni myös hyvin, yhden kerran pyöri kulmassa hetken, poikkesi jäljeltä mutta palasi melkein heti takaisin ja jatkoi normaalisti. Oikein hyvin jaksoi jäljestää pitkän jäljen kuumalla kelillä, hyvä Sara!

Stepin jälki vanheni taas n. 45min, Janni oli tallonut sen. Jälki oli aika lyhyt, reilu 50m, ja 5 keppiä. Kokeiltiin ihan pientä alkeellista janaa, annoin Stepin etsiä jäljen n. 3-4m päästä. Alussa oli heti ennen ekaa keppiä polun ylitys. Se oli aika hankala, meinasi lähteä polulle. Palasi itse takaisin jäljelle ja ilmaisi kepin. Muutenkin jäljestys oli aika haparoivaa, nosteli välillä nenää ja poikkesi jäljeltä. Kaikki kepit ilmaisi kyllä hyvin, mutta työskentely ei ollut niin hyvää kuin viimeksi. Maasto oli aivan rutikuivaa metsänpohjaa, ei mitään aluskasvillisuutta, vain kuolleita männyn neulasia ja puiden oksia.