keskiviikko, 7. marraskuu 2018

Arkea

Viime viikkoina ei ole ollut mitään kovin ihmeellistä meidän lauman ohjelmassa. Toissa viikonloppuna koirat olivat äidilläni hoidossa, ja Fisu oli kepillä leikkiessään onnistunut saamaan haavan kielen alle. Haava ei onneksi vaatinut mitään sen kummempaa hoitoa, kuin että liotin nappulat parina päivänä että olisi helpompi syödä ja saada nestettä, ja treeneissä en palkannut millään suuhun laitettavalla. 

Tokoa treenattiin viikolla pariin otteeseen, tiistaina tein palkattoman treenin kielihaavan takia. Fisu tuntui aika kivalta, asenne oli ihan hyvä. Tehtiin ruutu, luoksari, zetan kävely ja seuraamista. Seuraaminen oli vähän vallatonta, muuten oli hyvä. Paikkikset tehtiin myös, Fisu oli reunassa ekana, ja hämääntyi kun ei tullutkaan häiriökäskyjä, ei mennyt ekalla käskyllä maahan. Perjantaina treenattiin myös, uskalsin jo palkata namilla ja kuolleella lelulla normaalisti. Tehtiin merkkiä, kiertoa, luoksarin stoppia, kaukoja ja seuraamista. Fisu oli aika raivokkaalla päällä, ja kierrossa tuli pitkästä aikaa kunnon konflikti. Olin laittanut kierron viereen maahan lelun jonne vapautan kierron jälkeen, mutta lähtikin jostain syystä kiertämään merkkiä väärään suuntaan ja jäi toistamaan virhettä, ja kun ei saanut palkkaa, haukkui. 

Viime viikonloppuna kisattiin pitkästä aikaa aksaa. Olipa hauskaa pitkän tauon jälkeen! Molempina päivinä Sipoossa JAUn hallilla ulkomaisten tuomarien radoilla. Lauantaina espanjalainen setä oli tehnyt tosi kivat radat. Ekalta radalta kaoottinen hyl, mutta sen jälkeen aksaradalta ja hyppäriltä nollat, molemmilla sija 3. Ei mitään ihan parhaita ratoja ohjauksellisesti, molemmissa oli vähän ylimääräistä kyselyä ja huonoja linjoja pääasiassa huonojen ohjausvalintojen vuoksi. Huolestuttavinta oli ehkä se, että tulee taas puomin aika huonosti alas kisoissa, vaikka treeneissä on tullut koko syksyn tosi hyvin. Kivaa oli kuitenkin se, että sain pidettyä pakan kasassa ja saatiin ekat SM-nollat ensi vuodelle :) Sunnuntaina tsekkiläinen(?) setä oli tehnyt aika haastavat, mutta ihan hauskat radat, joissa jokainen oli sellainen tosi hyvä muuten, mutta..... Ekalla radalla olin arvioinut vaan väärin oman ehtimiseni ja olin totaalisen väärässä paikassa ja Fisu hyppäsi yhden hypyn väärin päin. Tokalla radalla tehtiin muuten hyvä rata, mutta Fisu mokasi aa-putki erottelun, meni putkeen vaikka ohjasin ja suullisesti käskytin aalle. Vikalla radalla kolautti kakkosriman alas, muuten hieno ja puhdas rata.

Tällä viikolla ollaan taas tokoiltu. Maanantaina treenasin osittain Tiian kanssa Konalassa. Tein ohjattua, merkkiä, kaukoja, eteenmenoja ja korjauksia ja tunnarin. Ohjatun merkin kanssa on ollut vaikeaa. Olen yrittänyt siirtää paikkaa merkillä kauemmas, mutta vähän kehnolla menestyksellä. Joko ennakoi merkkiä samaan tapaan kuin aiemminkin, tai sitten yrittää juosta merkstä ohi suoraan keskikapulalle. Näytöllä menee ehkä kerran hyvin, tai jos en lähetä sivulta vaan menen lähemmäs merkkiä. Itse ohjatut on olleet hyviä, ei ole mokannut aikoihin kumpaakaan suuntaa ja nostot on ihan siistejä, ja tuonnit vauhdikkaita. Kaukoja ollaan tehty enimmäkseen sisällä ja on tehnyt tosi hyviä, mutta ulkona ja etenkin heti jos välimatka kasvaa, tekniikka huononee. Eteenmenossa korjaukset otti hyvin, mutta yllättäen itse eteenmeno olikin vaikeaa, jäi kiinni kentällä lojuviin palloihin ja yritti mennä niiden luo. Hyvä muistutus taas siitä, kuinka näitä pitää vaan välillä muistutella. Tunnarissa namiheittotreeni oli hyvä, mutta heti liikkuroituna meni taas epävarmaksi ja tarkisteli.

Eilen treenasin Viikissä hiekkakentällä. Jatkettiin merkkiteemalla, nyt sain muutamia aika hyviä toistoja joissa tähtäsi selvästi kauemmas merkistä eikä ennakoinut pysäytystä. Eteenmeno sen sijaan oli edelleen tosi hankalaa, tehtiin noin miljoona toistoa ja lähellä olevista leluista menee reagoimatta ohi, mutta heti jos leluja on kauempana, jossain 10m etäisyydellä tai kauempana, niin kuvittelee niiden olevan etupalkkana ja että sinne on luvallista mennä. Otin myös lyhyen paikallaolon Stepille ja Fisulle, nyt ei ollut mitään ongelmaa ja teki hienosti maahanmenon vaikka käskin Fisun ensin.

Juoksua ei ole vielä näkynyt. Fisu merkkailee selvästi normaalia enemmän ja on ollut jo pari viikkoa normaalia raivokkaampi treeneissä, mutta muita merkkejä ei vielä ole. Kalenterin mukaan juoksu pitäisi alkaa 2vko päästä, jos pitää välin samana kuin viimeksi.

Pari Lean ottamaa kuvaa kahjosta kalasta :D

IMG_5508.jpgIMG_5507.jpg

maanantai, 29. lokakuu 2018

Kalanpoikasia?

Nyt kun suunnitelmat alkavat selvitä, niin vähän infoa tännekin :) Fisulla on nimittäin varsin erilaista ohjelmaa suunnitteilla ensi talveksi! Jos hyvin käy, meiltä jää tokon maajoukkuekarsinnat sekä agilityn EO-karsinnat tänä talvena välistä, sillä Fisulle on suunnitteilla pennut. Fisun juoksun pitäisi alkaa marraskuussa, eli pentuja voisi odotella syntyväksi tammi-helmikuussa.

Lisätietoa pennuista löytyy kasvattajan nettisivuilta täällä

Pentukyselyt kannattaa osoittaa suoraan pentueen kasvattajille, Fisusta puolestaan voi kysellä suoraan multa.

Pentuprojektin etenemistä voi seurata Fisun pentublogissa täällä :) 

DSC07927.jpg

sunnuntai, 21. lokakuu 2018

Elämä jatkuu

Vaikka Sara on poissa, niin muun lauman osalta elämä alkaa palautua normaaliin uraansa. Olemme Stepin ja Fisun kanssa nauttineet taas pitkistä metsälenkeistä vailla huolta siitä, jaksaako mummokira pysytellä mukana. Olen käynyt juoksemassa koirien kanssa hyvillä mielin, kun enää ei tarvitse jättää Saraa yksin kotiin siksi aikaa. Töissä ei tarvitse enää vilkuilla kelloa viiden minuutin välein työpäivän lähestyessä loppua ja stressata sitä, onko kotona jo pissalammikko parketilla odottamassa.

Tällä viikolla ollaan paimennettu, tokoiltu ja aksattu. Tiistaina kävin Pukkilassa omatoimitreenaamassa. Tein ensin jakoja, ja sitten flänkkitreeniä koko porukalla. Jaot meni ihan hyvin, Fisu alkoi välillä jopa ennakoimaan väliin tulemista, kun huomasi, että teen rakoa laumaan. On siis selvästi hoksannut idean. Flänkeillä kuunteli myös tosi hyvin.

Tokossa ollaan jatkuttu peruskauraa. Fisu on ollut jotenkin ihan erityisen raivokas lähiaikoina, se taistelee aivan hulluna ja tuntuu olevan ihan kuin jousilla, koko ajan sinkoamassa jonnekin. Viime sunnuntaina treenattiin Ylöjärvellä Koirakoutsin hallilla Caritan ja Mikan kanssa. Tehtiin liikkeiden alkuja ja välejä, kiertohyppynoutoa, eteenlähetyksiä, tunnaria ja stoppeja. Kierrossa kertaalleen meinasi kaataa tötsän, muuten oli hyvä. Kapulan tuonnit sivulle etenkin vasemmalta oli ihan kamalan vinoja, näitä on pakko työstää! Eteenmenot oli myös vinoja, selkeästi menee huonommin sisällä kun nyt on tehnyt pitkään ulkona. Tunnarissa kokeiltiin sellaista treeniä, että kentällä oli kolme tunnaria valmiina, ja tehtiin ne kaikki peräkkäin ilman liikkurointia ja alkuvalmisteluita, suoraan palkasta seuraavalle kapularykelmälle. Olin ajatellut, että tästä Fisu saisi kivasti rentoutta, mutta oli sittenkin huono idea. Ekalla meni hyvin, tokalla selvästi epävarmemmin kapuloilla ja kolmannella toi väärän! Ei ehkä kokeilla tätä uudestaan... Tässä videomateriaalia pitkästä aikaa ihan perus treeneistä.

Torstaina aksassa Fisu oli kamala. En tiedä mikä siihen meni, ihan omituisia ja epätyypillisiä ongelmia! Aalla teki ainakin viisi kertaa hirveän itsemurhaloikan, joita ei ole näkynyt pitkään aikaan! Samaten aata edeltävällä hypyllä ei jostain syystä koonnut niistolla, leiskautti vaan pitkäksi useamman kerran ja vielä karjui mennessään :O

Nyt viikonloppuna oli jännät paikat, nimittäin Fisun ihan ekat paimennuskisat 2-luokassa Somerolla. Lauantaina kisat menivät jotenkin aivan meganopeasti, ja vaikka tähtäsin mielestäni ihan ajoissa kisapaikalle, olin silti myöhässä. En ehtinyt kunnolla rataesittelyyn, ja järkytys oli melkoinen kun kakkosten radalla olikin häkin sijaan ränni! Ei olla taidettu ikinä edes treenata ränniä, enkä tiennyt yhtään, mitä ohjaajan siinä kuuluisi tehdä. Lisäksi oltiin vielä ihan alussa lähtemässä, joten en ehtinyt edes katsomaan muista mallia. 

Otin Fisun suoraan autosta pellolle, annoin sen katsoa meitä edeltävän koiran lampaita vähän aikaa ja sitten käänsin sen niin, ettei näe lampaiden vientiä poistovarikolle. Tolpalle kävellessä annoin sen katsoa, kun meidän lamapita tuotiin, ja bongasikin ne ihan hyvin. Lähetin vasemman kautta kaarelle, näytti lähtevän aavistuksen ahtaasti, mutta avasi kaarta sitten lähempänä lampaita, eli teki juurikin sellaisen päärynänpuolikkaan muotoisen kaaren niinkuin pitääkin. Nostossa yritin huutaa maahan tasapainosa, ei totellut vaan meni jonnekin klo 14 kohdalle ja siellä maahan. Lampaat lähtivät valumaan tosi hienosti aivan suoraan, ja pienellä korjausliikkeellä oikealle siirsin koiran tasapainoon ja hakuporteista tulivat supernätisti. Ehkä puolivälissä matkaa hakuporteilta tolpalle otin Fisua vähän lisää oikealle, että lampaat tulisivat tolpan kierron oikein päin, mutta käänsin ehkä aavituksen liikaa ja tulivat pikkuisen offlinessa. Tolpan kierto oli superhyvä ja tiukka, ja poispäinajoon lähdettiin hienosti suoraan. Fisu tuntui aika vauhdikkaalta, ja jouduin makuuttamaan sitä vähän väliä. Ei meinannut oikein löytyä kivaa rytmiä ajoon. Eka suora oltiin kyllä niin hyvin linjalla kuin vaan voi olla, ja ekan portin jälkeinen käännöskin oli superhyvä. Poikittaisessa ajossa lauma pääsi valahtamaan aluksi vähän liian ylös, ja kun korjasin, niin menivätkin liian alas, ja sain takaisin linjalle vasta kun siirryin oikeasti lampaiden taakse katsomaan. Syvyysnäkö kaipaisi vielä harjoitusta... Toiseenkin ajoporttiin osuttiin ja käännös oli hieno ja tiukka. En ollut rataantutustumisessa mukana, joten en tiennyt, missä kohtaa meni viimeisen kuljetuspätkän linja, joten kuljetin tolpalle. Linja olisi mennyt tolpan ja häkin väliin, joten tässä oltiin pikkuisen offlinessa mun takia. Sitten jako, hui kun olikin jännää! Sain melkein heti jo laumaan pienen raon, mutta lampaat valuivat sen verran epämääräisesti, etten uskaltanut ottaa koiraa väliin vaan pyörittiin hetki laumaa ympäri. Toinen tilaisuus tuli pian, nyt sain hyvän raon ja otin Fisun siihen, tuli tosi kivasti ja otti heti lauman hallintaan ja tuomari kuittasi jaon onnistuneeksi. En oikein tiennyt, miten laumojen yhdistäminen käytännössä toimii, joten tuuppasin ensin jaettua porukkaa keskemmälle ja sitten vielä kahta passiin jäänyttä lähemmäs muita, ja sitten kipitin rännille. Sain ihan tosi hyvän linjan rännin suulle sieltä, jonne olin lampaat jättänyt, ja kävelivät kyllä täysin suoraan ja mitään kyselemättä rännistä läpi. Hitsi mikä fiilis, me tehtiin se, selvittiin kunnialla 2-luokan radasta läpi heti ekalla yrityksellä! Pisteitä huimat 92/100p, 1-tulos, PAIM2 ja sija 1./14!!!

44394712_10156760282951170_1993470531696

44401453_10156760282966170_1810169719869

Tänään uudestaan Somerolla, nyt startattiin kakkosluokan lopussa. Tällä kertaa radalla oli häkki, mutta ei tavallinen häkki jossa olisi portti, vaan sellainen omituinen avohäkki. Näin jo omaa vuoroa odottaessa, että nyt muuten saadaan hankalat lampaat. Meidän ryhmässä oli yksi uuhi, joka teki useita karkuyrityksiä varikkokoirilta jo ennen kun lampaat olivat edes kisapellolla. Tolpalle kyllä sentään sitten rauhottuivat paikoilleen. Laitoin taas vasemman kautta hakukaarelle, teki ihan hyvän kaaren, siitä 19p. Aloin taas huutamaan maahan kun oli tasapainossa, tällä kertaa totteli, mutta se oli virhe, olisi pitänyt antaa mennä pidemmälle. Lähtivät aluksi valumaan suoraan, nostosta 9p, mutta melkein heti noston jälkeen koukkasivat oikealle vinoon, juuri hakuporttien ohi. Laitoin Fisua vasemmalle, ja menikin kyllä, mutta ei oikein lähtenyt kunnolla avaamaan kaarta vaan valui koko ajan lähemmäs lampaita enkä saanut korjattua linjalle, tulivat koko ajan enemmän ja enemmän offlinessa. Jossain 50m kohdalla ennen tolppaa yksi uuhista päätti ottaa hatkat, ja lähti määrätietoisesti kipittämään kohti oikealla olevaa poistovarikkoa. Laitoin Fisun pysäyttämään, ja lähti kyllä, mutta oli niin kaukana lampaista että uuhi pääsi tosi kauas ennen kun Fisu sai sen kääntymään. Sillä välin, kun Fisu työsti yksittäistä karkulaista, näkivät kolme muuta uuhta tilaisuutensa tulleen, ja pinkaisivat Fisun selän takaa kohti poistovarikkoa. Koitin kääntää Fisua pysäyttämään niitä, mutta koska se ei osaa vielä look backiä, oli tilanne jo lähtökohtaisesti liian hankala, ja kun lampaat pääsivät lähelle varikkoa, huusin Fisun pois. Samaan aikaan tuomarikin totesi että kiitos riittää, ja rata loppui siihen. Harmillista, mutta paimennus on juuri tätä, kun ollaan elävien eläinten kanssa tekemisissä niin mitä vaan voi tapahtua. Voi olla, että tilanne olisi ollut toinen, jos olisin alun perin nostossa antanut Fisun peittää vetoa paremmin. 

perjantai, 19. lokakuu 2018

Elämäni koira

Nyt, kun Saran lähdöstä on melkein viikko, pystyn jo välillä ajattelemaan Saraa purskahtamatta välittömästi itkuun. Ikävä on valtava, ja iskee sellaisinakin hetkinä, kun sitä ei osaa odottaa. Ajattelin Saran muistoa kunnioittaakseni kertoa vielä Saran tarinan niille, jotka sitä eivät vielä tunne kokonaan.

Ensimmäistä koiraa hankkiessani etsin ensisijaisesti monipuolista harrastuskoiraa, jonka kanssa kokeilla erilaisia harrastuslajeja. Roduksi valikoitui bordercollie nimenomaan monipuolisuutensa vuoksi. Ensimmäiseksi koiraksi ajattelin työlinjaisen bc:n olevan liian haastava, joten kohdistin etsinnät näyttelylinjaisiin pentueisiin. Saran pentueeseen päädyin lähinnä siksi, että Saran molemmat vanhemmat oli luonnetestattu hyvin pistein. Ajattelin tuolloin luonnetestin olevan hyvä mittari koirien luonnetta ja käyttöominaisuuksia arvioitaessa. Saran molempien vanhempien lähisukulaisia asui Etelä-Suomessa, joten pääsin myös tutustumaan sukuun, ja pidin siitä mitä näin. Saran meille valitsi sen kasvattaja, koska se vaikutti luonteeltaan pentueen rauhallisimmalta. Kävin katsomassa pentuja kertaalleen niiden ollessa viiden viikon ikäisiä, ja kotiin Sara haettiin muutamaa viikkoa myöhemmin kesäkuussa 2005. Itse olin tuolloin 15-vuotias.

Saran luonne oli aluksi melkoinen järkytys. Olin odottanut saavani aktiivisen, nöyrän, kiltin ja miellyttämishaluisen bordercollien, mutta Sara oli jotain aivan muuta. Sara oli alusta asti varsin rauhallinen, ei koskaan mikään vilkas sähköjänis vaan enemmänkin rauhallinen pohdiskelija. Sara osoitti myös jo aivan pikkupentuna olevansa erittäin itsenäinen oman tiensä kulkija. Koirakirjoissa neuvottiin opettamaan pentu metsälenkkien yhteydessä pitämään huolta omistajan lähellä pysymisestä piiloutumisleikkien avulla, Saran kanssa muutaman kokeilun jälkeen piiloutumisleikit kuitenkin unohdettiin: Saralle ei missään vaiheessa tullut ikävä ihmisen luo, vaan se vähät välitti puun takana piileskelevästä omistajastaan ja jatkoi täysin tyytyväisenä omia polkujaan. Saralla oli valtava riistavietti jo pienestä pitäen, muistan juosseeni noin 3kk ikäisen Sara-palleron perässä, kun se jahtasi jäniksiä niityllä. Mitkään kiellot, kutsut tai palkkiot eivät kiinnostaneet silloin, kun Sara sai hajun riistasta. Jahdattavaksi kelpasi mikä tahansa eläin oravasta hirveen ja myyrästä kettuun. Sara oli jo pentuna varsin kovapäinen, esimerkiksi hihnassa kiskomisesta neuvoteltiin yhdeksän viikon iästä lähtien (tuloksetta). Taistelutahtoa Saralla onneksi oli, ja ruoka kelpasi hyvin palkkana, joten sen puolesta edellytykset harrastusuralle olivat hyvät. Sen sijaan kehuihin ja sosiaaliseen palkkaan Sara ei luonnostaan juuri vastannut, sitä ei kiinnostanut lainkaan se, mitä mieltä minä olin asioista, eikä tuohon aikaan sosiaalista palkkaa osattu oikein opettaa. Sara oli älykäs ja oppi kyllä nopeasti, mutta jo nuoresta asti se myös kehitti luovia ratkaisuita ja saattoi keksiä aivan uudenlaisia tapoja tokoliikkeiden suoritukseen.

Saran ollessa vajaan neljän kuukauden ikäinen, alkoi sen maha pyöristymään. Koska pentu voi muuten hyvin, en osannut asiasta hirveästi huolestua, annoin matokuurin siltä varalta jos johtuisi loisista. Penturokotuksilla eläinlääkärikään ei keksinyt syytä sille, miksi 4kk ikäinen pentu näyttää siltä kuin olisi tiineenä, mutta suositteli jatkotutkimuksina röntgenkuvausta ja ultraa. Tutkimuksiin mentiin silloiseen Espoon Eläinsairaalaan ELL Anu Saikku-Bäckströmin vastaanotolle. Ultrassa näkyi koko vatsaontelon täyttävä nesteontelo, josta otettiin ultraohjauksessa punktaattinäyte. Näytteenoton yhteydessä Saran kunto romahti, se huusi kivusta, pissasi ja kakkasi alleen ja meni shokkiin. Sara jäi sairaalaan jatkotutkimuksiin epävarman ennusteen kanssa vailla diagnoosia, ja hätäleikkauksessa sen vatsaontelo avattiin. Saralla todettiin synnynnäinen kehityshäiriö, jossa vasen munuainen oli vajaakehittynyt pieni rusina, ja siitä lähtevä virtsanjohdin johti kohtuun virtsarakon sijaan. Näytteenoton yhteydessä pissan täyttämä kohtu oli puhjennut, ja Saralla oli vatsaontelo täynnä pissaa ja siihen liittyvä shokkitila. Leikkauksessa Saran viallinen munuainen, kohtu ja munasarjat poistettiin ja vatsaontelo huuhdeltiin moneen kertaan. Koska Saralla oli munuaisarvot leikkauksen yhteydessä koholla, joutui Sara vielä seuraavaksi päiväksi sairaalaan nesteytykseen. Ennuste pidemmällä aikavälillä oli varauksellinen, sillä nuorella koiralla munuaisdysplasia yhdistettynä jo koholla oleviin munuaisarvoihin ei todellakaan lupaa kovin pitkää ikää. Sara kuitenkin toipui isosta leikkauksesta hyvin, munuaisarvot normalisoituivat ja muutamassa viikossa se sai jo palata normaaliin koiranpennun elämään. Ainoa muisto isosta operaatiosta oli hörökorvat, jotka kaulurin painon ansioista jämähtivät hassuun asentoon päälaelle.

912207.jpg

Teinikoira-Sarasta kuoriutui melkoinen tuholainen. Se oli kotona ollessani aina erittäin kiltti, se ei ikinä koskenut mihinkään kiellettyyn eikä sille siis päässyt koskaan kertomaan, että seinää/nojatuolia/lattialistaa ei saa pureskella. Yksin ollessaan se kuitenkin tuhosi kaiken mahdollisen ja mahdottoman: kaikki huonekalut, seinät, lattialistat sekä kaiken saatavilla olevan irtaimiston. Ei auttanut, vaikka se oli yksin ollessaan lukittuna yhteen huoneeseen josta kompostiverkoilla oli rajattu sille tilaa, se tuohosi silti. Muistan eräänkin päivän, kun tulin koulusta kotiin, ja Sara oli vetänyt lipaston päältä herätyskellon ja kalenterin lattialle ja silpunnut ne, avannut lipaston alimman laatikon auki, kaivanut sieltä oman kauppakirjansa ja tuhonnut myös sen. Sara koitti ilmeisesti kertoa, ettei halua minun lähtevän minnekään ja samalla varmisti sen, etten voi myydä sitä eteenpäin. Tuhoamista jatkui todella pitkään, ainakin kahden vuoden ikään asti. Tuhoaminen loppui kokonaan oikeastaan vasta sitten, kun sain Saran lopulta kiinni itse teossa sen rouskuttaessa seinään reikää, ja sain vihdoin sille kerrottua, ettei niin voi tehdä.

Saran ensimmäiset harrastuslajit olivat toko, jälki ja viesti. Tokon aloitimme UMN:n pentukurssilla Saran ollessa noin puolen vuoden ikäinen. Pentukurssilta jatkoimme talvella saman yhdistyksen kisaamaan tähtäävien ryhmässä. Tokossa Sara oppi jutut nopeasti, mutta oli työskentelytyyliltään rauhallinen. Näin jälkikäteen mietittynä Sarasta olisi varmasti saanut kaivettua huomattavasti enemmän potkua myös tokoon, jos olisin osannut opettaa sen vastaamaan sosiaaliseen palkkaan. Koska kehut eivät merkinneet Saralle juuri mitään, oli sille kisamainen suoritus käytännössä täysin palkaton. 

Palveluskoiralajit kiinnostivat minua jo alusta alkaen, mutta suurimpana rajoittavana tekijänä oli auton (ja ajokortin) puuttuminen. Jälkeä kokeilimme Saran ensimmäisenä kesänä itseksemme lähimetsässä. Olin lukenut koirakirjasta, että jäljen voi opettaa koiralle sitomalla makkaran naruun ja vetämällä makkaraa maata pitkin metsässä. Makkaran voisi sitten laittaa jäljen loppuun palkaksi. Koska aiempaa kokemusta aiheesta minulla ei ollut, testasin tätä menetelmää. Sara oppi jäljestämään, mutta Saran ajatus jäljestä oli alusta asti "Tätä jälkeä seuraamalla löydät jäljen päässä odottavan makkaran luo" ja koska Sara rakasti makkaraa, oppi se juoksemaan pää viidentenä jalkana jälkeä pitkin loppupalkalle. Tätä opetusmenetelmään liittyvää ongelmaa sitten korjailtiinkin koko loppuiän verran...

Hakua olisin halunnut Saran kanssa harrastaa, mutta käytännön syistä se oli mahdotonta. Päädyimme sitten ystäväni Shantin kanssa kokeilemaan viestiä, sillä sen treenaaminen ei vaatinut autoa. Treenit saatiin onnistumaan bussimatkan päästä löytyvissä lähiömetsissä, ja ohjeet viestin treenaamiseen luettiin kirjastosta lainatusta Viestikoira -kirjasta. Viestillä Sara osoittautui lahjakkaaksi, se juoksi alusta lähtien täyttä vauhtia eikä irtoaminen pois ohjaajan luota ollut sille ongelma. Myös esineruutu oli Saralle helppo opettaa, se oli luonnostaan ilmavainuinen ja erittäin lahjakas nenänkäyttäjä. 

Agilityn Sara aloitti reilun vuoden ikäisenä, heti kun viralliset luustokuvat oli otettu, AgiTokoDogsin alkeiskurssilla Maunulassa. Agilityssa se oli ilmiömäisen lahjakas. Se oli irtoava, erittäin estehakuinen ja sillä oli erinomainen hyppytekniikka. Se kääntyi käsittämättömällä tavalla siivekkeiden ympäri ja pystyi hyppäämään aivan riman alta pudottamatta sitä. Se reagoi luonnostaan todella hyvin ohjaukseen, mutta uskalsi myös ottaa vastuuta ja suorittaa esteitä itsenäisesti. Sara oli erittäin hyvä yleistämään oppimaansa, ja ensimmäisissä möllikisoissaan se kävi jo muutaman alkeiskurssin treenikerran jälkeen. Mölliradalla oli pituus, jota alkeiskurssilla ei oltu vielä edes harjoiteltu, mutta eipä se Saraa häirinnyt, hyppäsi sen kummemmin ihmettelemättä pituuden ensimmäistä kertaa kisaradalla ja korkkasi agilityuransa nollavoitolla. 

Virallisen kilpailu-uransa Sara aloitti tokosta. Ensimmäiset viralliset tokokokeensa Sara kisasi keväällä 2006, vain hieman reilun vuoden ikäisenä. Liikkeet Sara osasi, mutta palkattomuutta ei oltu osattu harjoitella lainkaan, joten suoritukset eivät olleet erityisen hienoja tai näyttäviä. Sara kyllä teki, mutta melko laiskasti ja hapan ilme naamallaan. Ensimmäisenä kesänään Sara kuitenkin tienasi tokosta koulutustunnuksen TK1 ja suoritti BH-kokeen hyväksytysti. Tokossa tarkoituksena oli alun perin kisata AVO1 -tuloksen verran, ja lopettaa sitten kokonaan toko. Päädyimme kuitenkin treenaamaan myös voittajaluokan liikkeitä, ja niistä Sara tykkäsikin selvästi enemmän kuin alempien luokkien seuraamispainotteisesta suorituksesta. Tokouramme siis jatkuikin, VOI1 -tuloksen Sara sai yllättävän helposti parissa kisaviikonlopussa. Kun erikoisvoittajaluokkaan oli kerran päästy, niin pakkohan ne valionarvoon oikeuttavat tulokset oli sitten hankkia. EVL:ssä alku oli takkuinen, Sara tuntui joka kokeessa keksivän uusia ongelmia, eikä ongelmakohdat koskaan tulleet esiin treeneissä. Sara saattoi esimerkiksi kokeessa lähteä merkiltä ruutuun, mutta puolivälissä matkaa mennäkin oma-aloitteisesti maahan, tai se suoritti luoksetulon seisomisen sijaan luoksetulon istumisen. Ensimmäisessä EVL:n kokeessaan Sara nosti ohjatussa noudossa oikean kapulan, mutta kapulan tuomisen sijaan menikin kapula suussa keskikapulalle, ja vaihtoi oikean kapulan keskikapulaan, ja palautti sen. Hienojakin hetkiä onneksi koettiin, Sara sai ensimmäisen EVL:n 1-tuloksen edustusjoukkueen karsintakisoista tiukalla arvostelulla, ja valioitui hienolla 299 pisteen 1-tuloksella keväällä 2008.

2014-02-26_00058.jpg

Pk-viestillä Saran menestystarina on suorastaan hämmästyttävä. Viestin maasto-osuuden koulutimme Shantin kanssa käytännössä täysin kahdestaan ilman mitään apuja, vailla mitään kokemusta tai taustatietoa viestistä tai mistään muustakaan pk-lajista. Säännöt ja koe-ohjeet luimme netistä, luimme Viestikoira-kirjan läpi ja niillä tiedoilla menimme keskenämme metsään treenaamaan. Sara oli käynyt ennen ensimmäistä koettaan muistaakseni yhden kerran viestitreeneissä, joissa oli muita koiria. Myöskään kilometrin mittaista matkaa emme olleet koskaan kokeilleet, sillä lähiömetsistä on hankalaa löytää sen kokoista treenimaastoa. Ensimmäisessä viestikokeessaan keväällä 2007 Sara ei vielä juossut, vaan keskeytti ensimmäisellä matkalla kuten lähes kaikki muutkin kokeeseen osallistuneet koirat. Kesän 2007 aikana treenasimme pidempää matkaa viestillä, ja syksyllä 2,5-vuotias Sara juoksi viikon välein koulutustunnukset VK1 ja VK2. Keväällä 2008 Sara korkkasi viestillä korkeimman luokan, ja heti ensimmäisessä kokeessaan se tienasi hienolla 1-tuloksella koulutustunnuksen VK3. Koska tuohon aikaan palveluskoirien SM-kisojen osallistumisvaatimuksena oli koulutustunnus 3-luokasta, osallistui Sara syksyllä 2008 ensimmäisiin SM-kisoihinsa Äänekoskella. Nuori bordercollienarttu kahden teinitytön ohjaamana palveluskoirien SM-kisoissa herätti todennäköisesti hämmästelyä, eikä ihmettelyä varmasti vähentänyt Saran arvokisadebyytti: pk-viestin SM-hopeaa 1-tuloksella. Ensimmäisistä SM-kisoistaan Sara tienasi myös paikan Suomen NOM-joukkueessa, ja koiraharrastus johdatti meidät ensimmäistä kertaa ulkomaille. Norjan NOM-kisoista ei tulosta tullut, mutta sitäkin hienompaa kokemusta kansainvälisistä arvokisoista. Välillä ihmettelen, kuinka vanhempamme ylipäätään päästivät meidät reissuun, kaksi juuri 18 vuotta täyttänyttä teiniä yksin ulkomailla äidiltä lainatulla autolla! Syksyllä 2009 Sara kilpaili Kemissä pk-SM:ssä, ja siellä sitten osui ja upposi: viestiltä SM-kultaa 1-tuloksella, ja koska tämä oli kolmas laatuaan, Sarasta tuli Suomen Käyttövalio hienoimmalla mahdollisella tavalla. Myös tämän SM-mitalin myötä aukesi paikka NOM-kisoihin, joissa 4-vuotias Sara jo toistamiseen edusti Suomea. NOM-kisoihin päättyi Saran viestiura, sillä maastossa Saralla kierrokset nousivat sitä korkeammalle mitä enemmän sillä oli lajista kokemusta. Viestillä sallittavan pienen "lähtöäänen" sijaan Sara karjui juostessaan, enkä keksinyt mitään keinoa, millä puuttua ääntelyyn koiran ollessa yksinään metsässä 500m päässä molemmista ohjaajista.

_MG_3884-2pieni.jpg

Agilityssa Sara aloitti kilpailu-uransa talvella 2007, hieman vajaan kahden vuoden iässä. Irtoavan, erittäin nopean ja liukkaan Saran ohjaaminen oli aluksi varsin haastavaa, ja nollia ei tullut helpolla. Yhdeksän kuukauden tahkoamisen jälkeen Sara kuitenkin nousi kakkosiin, ja kakkosista kolmosiin vajaata vuotta myöhemmin. Tuohon aikaan agilitysta valioiduttiin nollavoitoilla, eikä sertit vielä siirtyneet eteenpäin, joten valiokellon käynnistymiseen meni lähes vuosi siitä, kun Sara oli noussut 3-luokkaan. Sara oli nopea ja kääntyi upeasti, mutta omat ohjaustaitoni sekä puutteet esteosaamisessa johtivat pääasiassa kaoottisiin räpellysratoihin. Mietin usein, miten hieno agilitykoira menee täysin hukkaan huonolla ohjaajalla, ja kuinka pitkälle Sara olisikaan voinut päästä, jos olisi ollut taitavammalla ohjaajalla. Ahkera treenaaminen kuitenkin tuotti lopulta tulosta, ja keväällä 2010 Saran kanssa alkoi löytymään yhteinen sävel agilityradoilla. Toukokuussa 2010 Sarasta tuli Suomen Agilityvalio ensimmäisistä mahdollisista kisoista valiokellon umpeutumisen jälkeen, ja kesäkuussa 2010 Sara vastasi senhetkisen agilityurani hienoimmasta saavutuksesta: Sara teki SM-kisojen joukkueradalta koko maxiluokan nopeimman nollatuloksen, voittaen ajassa kaikki sen hetken kovimmat nimet sekä lähes 200 muuta maxikoiraa. Saralla ei tuolloin ollut edes vielä osallistumisoikeutta yksilökisaan, joten Sara kiilasi tuloslistan kärkeen täysin puskista ja vieraana nimenä agilitykansalle. Vuosien kuluessa onneksi omat ohjaustaitoni kehittyivät ja agility Saran kanssa alkoi tuntua mahtavalta. Opetin Saralle juoksukontaktin Aa-esteelle, ja panostin sen tekniseen osaamiseen pudottelussa ja käännöksissä. Agilityn SM-kisoissa ja MM-karsinnoissa Sara ehti kilpailemaan kolme kertaa, harmillisesti onni ei ollut myötäinen ja finaaliin emme päässeet koskaan. Suomen Hyppyvalio Sarasta tuli keväällä 2012 ja tuona keväänä Sara tahkoi tuloksia siihen malliin, että hetkellisesti oli agilityn ranking-listan kärjessä. On hiukan sääli, että yhteisen sävelen löytymiseen kului viisi vuotta ja osaamisemme huippu ajoittui niin lähelle Saran eläköitymistä, että kaikki suuret saavutukset jäivät saavuttamatta. Kisaradoilta Sara jäi eläkkeelle 9-vuotiaana. Vielä vanhoilla päivilläänkin vajaan 12 vuoden iässä Sara treenasi agilitya, opetin sille nimittäin ihan opettamisen vuoksi juoksukontaktin myös puomille. Sara hoksasi juoksukontaktin idean uskomattoman helposti, ja oppi muutaman kuukauden treenillä tekemään lähes 100% varmuudella täydellisiä osumia puomin alastulokontaktille.

sara7.jpg

Pk-viestiuran päätyttyä innokkaana nuorena koiraharrastajana päätin kokeilla muita pk-lajeja. Jälkeä Sara oli tehnyt hyvin epäsäännöllisesti, mutta perusteet se kuitenkin osasi. Syksyn 2009 aikana treenasin Saran kanssa jälkeä muutaman kuukauden ajan hieman aiempaa ahkerammin, ja lokakuussa Sara kisasi jäljellä ensimmäisen kerran saaden heti koulutustunnuksen JK1. Asuin tuolloin Helsingissä, joten jäljen treenaaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa ja miellyttävää. Harhoja oli kaikkialla, yhtään isompia metsiä ei ollut tarjolla 50 kilometrin säteellä eikä minulla ollut autoa. Sara oli jäljestämistyyliltään melkoinen Hulda Huoleton: sillä oli kamala kiire, se oli varsin suurpiirteinen jäljellä pysymisen suhteen ja keppimotivaatiossakin oli toivomisen varaa. Harhalle se vaihtoi täysin sujuvasti, ja jäljen hukatessaan se jatkoi matkaa tyytyväisenä, eikä siitä huomannut lainkaan, että se ei ole enää jäljellä. Hämmästyttävän hyvin se kuitenkin onnistui kisajäljillään, sillä ehdimme kisaamaan kolme kertaa jäljellä, ja jokaisesta kokeesta Sara sai koularin. Saran ensimmäinen ja viimeinen 3-luokan jälkikoe on jäänyt erityisen hyvin mieleen: ratamestari oli selvästi päättänyt testata ohjaajan hermoja, sillä jälkikaaviosta oli ensimmäinen kilometri tyhjää, ja kaikki kuusi keppiä oli laitettu viimeisen 500 metrin matkalle. Koska luotto Saran jäljestystaitoihin ei ollut kovin suuri, olin aivan varma siitä, että Sara on jossain vaiheessa vaihtanut riistan jäljelle, ja hinaa minua pitkin metsää jonkun hirven perässä. Kun vielä kilometrin jäljestyksen jälkeen meinasin itse astua kyykäärmeen päälle, kiroilin ja vannoin mielessäni, että tähän päättyy mun jälkiharrastus, otin Saralta liinan irti ja sanoin sille, että nyt kyllä häivytään täältä metsästä. Autolle käveltäessä Sara kuitenkin jatkoi sitkeästi hommia, nosti jäljen uudestaan ja vielä viisi keppiäkin, joten koulari saatiin vaikka ohjaaja olisi ollut jo valmis luovuttamaan.

Koska tottis ja esineruutu oli jo ennestään tutut, oli muiden pk-lajien treenaaminen vaivatonta. Saran ura hakukoirana oli katkeransuloinen. Stepin kanssa olin treenannut hakua, ja tykkäsin lajista kovasti, joten Messukeskuksen näyttelystä ostin hakurullan ja päätin huvikseni kokeilla opettaa Saralle haun rullailmaisun. Alunperin tarkoituksena ei ollut varsinaisesti edes treenata hakua Saran kanssa, halusin vain kokeilla, millaista olisi rullailmaisun opettaminen, kun Step ilmaisi haukkumalla. Rullantuonnin opetin Saralle sisällä, pyysin äitiäni ja satunnaisia luonani kyläileviä kavereitani leikkimään sohvalla maalimiestä ja pitämään rullaa kädessä. Sara tajusi ilmaisun todella helposti, joten keväällä 2011 Sara aloitti myös henkilöetsinnän treenaamisen. Sara osoittautui todelliseksi luonnonlahjakkuudeksi haussa. Se oppi suorat pistot käytännössä kokonaan ilman apuja muutamassa treenikerrassa, irtoaminen ja suoraan juokseminen olivat sille helppoa peruskauraa viestiharrastustaustan vuoksi, ja nenänkäyttäjänä se oli kertakaikkisen loistava. Tyhjät pistot eivät olleet sille koskaan ongelma, Sara oli sitkeä puurtaja joka ei luovuttanut koskaan ennen kuin maalimies on löytynyt. Myös ilmaisun yhdistäminen henkilöetsintään onnistui todella mutkattomasti, ja Sara nappasi koulutustunnukset HK1 ja HK2 syksyllä 2011, vain puolen vuoden treenaamisen jälkeen. Keväällä 2012 Sara korkkasi ylimmän luokan myös haussa. Heti ensimmäisessä kokeessa täydellinen jackpot kävi todella harmittavan lähellä: tottiksesta 98 pistettä, esineruudusta kolme esinettä ja 27 pistettä, henkilöetsinnässä hienoa työskentelyä, kaksi ensimmäistä maalimiestä ja täydelliset ilmaisut, kunnes ohjaaja käveli hakuradan merkkaamattomasta takarajasta yli, ja suoritus keskeytettiin. Seuraavassa kokeessa haun KVA-kello kuitenkin kilahti käyntiin, ja toinenkin 1-tulos tuli seuraavana keväänä. Haun SM-kisoissa Sara kisasi yhden kerran, syksyllä 2013. Kommelluksilta ei sielläkään vältytty, sillä hakumaastossa Sara teki hienoa työtä aivan hakuradan loppuun asti, sai alueen vasemmalta puolelta hajun maalimiehestä mutta onnistuin itse huutamaan sen juuri ennen maalimiestä luokseni, ja kun se seuraavalta pistolta alueen oikealta puolelta Sara tuli rullan kanssa, lähti se näytöllä aiemmin löytämänsä maalimiehen luo, eikä sinne, mistä oli rullan tuonut. Pisteitä omituisesta virheestä ropisi niin paljon, että 1-tulos ja valionarvo jäi 1,5 pisteen päähän ja sijoitukseksi jäi SM5, vaikka kaikki edellytykset kultaiseen mitaliin olisi olleetkin. Hakukokeen käyttövalionarvo Saralla jäi saamatta, sillä useammassa kokeessa oli harmillisen huonoa tuuria matkassa ja pisteet jäivät pariinkin kertaan aivan 1-tuloksen rajan alapuolelle. Lopulta pakko oli nöyrtyä ja jättää Sara eläkkeelle hausta 9-vuotiaana. Voi, kun olisimme päässeet aloittamaan haun jo Saran ollessa nuorempi... Kuinka hieno siitä olisikaan ehtinyt tulla!

IMG_5527.jpg

Haun rinnalla Sara kilpaili kolmen kokeen verran myös etsinäkokeessa ansaiten koulari EK1, EK2 ja EK3. Jälki ja haku olivat Saralle jo ennestään tuttuja, ja pudotetun esineen noudon sekä tarkkuusetsinnän Sara oppi todella nopeasti. Tarkkuusetsinnässä tosin Saralla oli taipumusta niellä esineitä, ja esineen ilmaisuun liittyi aina se riski, että vaikka esine löytyisi ruudusta, ei se välttämättä kuitenkaan päätyisi ohjaajalle asti. Kerran Sara myös oksensi yhden tarkkuusetsinnän esineen opiskeluaikaisen kämppikseni Lean sohvalle. 

Paimennusta Sara kokeili ensimmäisen kerran viisivuotiaana, kävin tuolloin viikonlopun mittaisella sytyttelykurssilla Turun suunnalla Kaisa Hilskan luona. Sara syttyi lampaille välittömästi ja oli alusta asti kiihkeä ja vahva eläimiä kohtaan. Sara ei pelännyt lampaita koskaan, ja sen ongelmana oli enemmänkin liika vauhti ja ryysiminen, kuin epävarmuus tai vietin puuttuminen. Vaikka näyttelylinjaisen Saran paimennuspalikat olivat kaukana siitä, mitä työlinjaisella bordercolliella on, oppi se kuitenkin paimennuksen perusosiot, eli flänkit ja ajon varsin nopeasti ja helposti. Kisoihin ei koskaan uskaltauduttu, mutta treenasimme kyllä joka kesä mahdollisuuksien mukaan. Saran kanssa pystyin tekemään helppoja työtehtäviä, kuten lyhyitä hakuja, poispäinajoa ja peruskuljetusta, enkä usko, että paimennuksen perusrata olisi ollut sille mitenkään ylitsepääsemätön.

DSC05717.jpg

Talvisin nautimme Saran kanssa molemmat hiihtämisestä. Sara rakasti vetämistä, ja minä vetokoiran mukanaan tuomaa vauhdin hurmaa. Koska Helsingin talvet ovat tunnetusti märkiä ja vähälumisia, emme päässeet nauttimaan tästä talvisesta harrastuksesta kovin usein. Talvella 2013 kuitenkin oli poikkeuksellisen hyvä lumitilanne jo vuodenvaihteesta lähtien, ja sen kunniaksi ostin ensimmäiset luistelusukset. Hiihdimme Saran kanssa tuon talven aikana enemmän kuin koskaan, ja oma sekä koiran kunto kasvoi kohisten. Osallistuimme jopa kahteen valjakkohiihtokisaankin. Sara oli hauska kisakaveri vetohommissa: sillä oli voimakas kilpailuvietti ja se kiihtyi lähtötilanteessa aivan hurjaksi, huusi ja riuhtoi valjaissa. Luvan saatuaan se kiskoi niin kovaa kuin jaksoi, ja sille oli suorastaan kunnianloukkaus, jos joku kehtasi sen ohittaa. Eihän se tietenkään 15 kilon massallaan pärjännyt malinoisseja tai labradorinnoutajia vastaan, mutta raivokkuudessaan se oli liikuttava. Se todella osoitti suurta taistelutahtoa kiskoessaan kaikin voimin minua perässään, ja jälkimmäisessä kisassamme onnistuimme tekemään ihan kelvollisen ajankin omaan hiihtotaitooni nähden: 5km ajassa 13,47 min.

N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202013-02-25%20koht

Kesäisin puuhailimme muutamana vuonna Saran kanssa vepeä. Sara oli innokas uimari, ja oppi vesipelastuskokeen alokasluokan liikkeet todella helposti muutamalla treenikerralla. Pienen kokonsa vuoksi tämäkään laji ei todellakaan ollut Saralle se luontaisin harrastus ja uintityyliltään Sara oli enemmänkin hidas kelluja kuin tehokas uimari. Yritin saada pariinkin otteeseen Saralle koepaikkaa vepeen, sillä alokasluokan se olisi takuuvarmasti selvittänyt kokorajoitteistaan huolimatta, mutta kokeet olivat aina täynnä eikä koepaikkaa seurojen ulkopuoliselle irronnut. 

DSC04367.jpg

Riistaviettinen Sara pääsi muutamia kertoja kokeilemaan myös verijälkeä ihan huvin ja uteliaisuuden vuoksi. Sara innostui verijäljestä heti, seurasi hyvin kiinnostuneena veren hajua ja pysyi mukavasti jäljellä. Tässäkään lajissa emme kuitenkaan koskaan ehtineet kisaamaan, yhteen kokeeseen olin Saran ilmoittanut, mutta koe jouduttiin perumaan lumen takia. 

Eläkelajinaan Sara harrasti rallytokoa. Vahvan tokotaustan vuoksi rallytokon liikkeet oli helppo opettaa, ja Saran rauhallinen työskentelytyyli sopi hyvin rallytokoon. Sara oppi jopa oikean puolen seuraamisen todella helposti ja vaivattomasti. Rallytokon kisaamisen Sara aloitti kypsässä 10 vuoden iässä, ja 11,5-vuotiaana se sai kolmannen hyväksytyn tuloksen mestariluokasta ja sen myötä koularin RTK4. Valiotuloksia en jaksanut alkaa keräämään Saralle, sillä rallykokeisiin oli hankala saada paikkoja eikä laji itsessään erityisesti kiinnostanut minua, vaikka Saralle se olikin ihan mieluista puuhastelua.

2016-02-13_00080.jpg

Saran luonnetta opin arvostamaan oikeastaan vasta sen aikuisiällä. Se ei ollut sellainen, kun olin kuvitellut bordercollien olevan. Se oli jotain paljon parempaa. Sara oli vahva, omapäinen ja rohkea koira. Sillä oli äärimmäisen hyvä hermorakenne ja se käyttäytyi järkevästi ja rauhallisesti yllättävissäkin tilanteissa. Luonnetestissä sitä ei hetkauttanut kelkat tai haalarit, eikä sen kummemmin myöskään siihen kohdistuvat hyökkäykset. Niitä asioita, joista Sara tykkäsi, se teki kiihkeästi ja vietikkästi rauhallisesta perusluonteestaan huolimatta. Sara oli kovapäinen koira, se kesti kaikki aloittelevan ohjaajan koulutusvirheet lannistumatta, se oppi yrityksen ja erehdyksen kautta, eikä koskaan paineistunut mistään. Ainoa asia, jota Sara pelkäsi, oli ukkonen. Ukkosellakaan se ei onneksi menettänyt toimintakykyään, oli vain normaalia levottomampi. Sara oli sosiaalinen ja ystävällinen sekä ihmisiä että koiria kohtaan, se ei koskaan tapellut eikä provosoitunut muiden rähinöistä. Sillä oli loputtoman pitkä pinna Stepin ja Fisun pentuaikoina, se osasi leikkiä hyvin kauniisti myös itseään pienempien ja nuorempien kanssa. Leikkisä Sara olikin koko ikänsä. Sillä oli suuri taistelutahto, suuri saalisvietti ja se toi luonnostaan leluja ohjaajalle heitettäväksi tai revittäväksi. Myös kotona Sara leikki aivan loppuun saakka, se kävi kaivamassa lelukorista toinen toistaan äänekkäämpiä vinkuleluja ja vingutti niitä ylpeänä. Mitä enemmän koirakokemukseni karttuu, sitä vahvemmin uskon, että juuri Saran edustama koiratyyppi sopii omaan käteeni parhaiten. 

Sara eli koko elämänsä pentuajan draamaa lukuunottamatta terveenä. Toki munuaisarvoja kontrolloitiin säännöllisesti, mutta ensimmäisen kerran krooniseen munuaisen vajaatoimintaan viittaavia löydöksiä todettiin vasta Saran ollessa 12-vuotias. Elämänsä aikana Sara ei koskaan ollut sairasloman takia poissa treeneistä tai kisoista. Se ei koskaan loukkaantunut vakavammin, sillä oli koko elämänsä aikana yksi ompelua vaatinut haava poskessa ja viimeisenä kesänään jouduin nukuttamaan sen nielussa olleen heinän takia. Yksi hammas sillä murtui ja poistettiin, hammaskiveä sillä ei ollut juuri lainkaan. Vasta viimeisen puolen vuoden aikana Saran terveys alkoi pettämään ja vanhuuden vaivat alkoivat. Varsinaisesti huonoon kuntoon Sara ei ehtinyt mennä, ehkä parempi niin.

Sara oli koira, jossa todellakin oli sitä jotakin. Elämäni koira, hienoin ja rakkain kaikista. Saran kanssa koin upeita hetkiä sekä karvaita pettymyksiä, ja opin valtavasti koirista ja niiden kouluttamisesta. Sara myös antoi aivan uuden suunnan koko elämälleni, sillä ilman Saraa en todennäköisesti olisi päätynyt eläinlääkäriksi enkä maajoukkuetason koiraurheilijaksi. En usko, että löydän enää koskaan yhtä hyväpäistä koiraa, kuin mitä Sara oli. Se todella asetti riman korkealle.

IMG_8362.jpg

lauantai, 13. lokakuu 2018

Hyvästi, Sara

Tänään oli se päivä, kun tuli Saran vuoro lähteä. Niin vaikealta ja kamalalta kuin se tuntuikin, niin rakkautta on osata päästää irti silloin, kun se hetki koittaa. Vanhuuden vaivat alkoivat Saralla jo vaikuttamaan jokapäiväiseen elämään, enkä halunnut sen joutuvan kärsimään oman itsekkyyteni vuoksi.

Vietimme tänään mukavan päivän, teimme juuri niitä asioita joista Sara nauttii, vailla huolta huomisesta. Aamulla loikoilimme kotona ja Sara sai nakerrella puruluita, iltapäivällä kävimme metsälenkillä ja Sara sai etsiä pari esinettä ja syödä kissanruokaa palkaksi. Kävimme rannalla, Sara sai kahlata vedessä ja kaivaa kuoppia hiekkaan. Kävimme Ojangossa, jossa Sara sai juosta pallon kanssa ja tehdä muutaman esteen verran aksaa. Vielä eläinsairaalan pihassakin Sara sai herkutella maksamakkaralla, ja nukahtaa ulkona viltin päällä mun ja äidin välissä. 

Hyvästi ja hyvää matkaa rakkain ystäväni, sielunkumppanini, taisteluparini, elämäni koira <3 

FI TVA FI AVA FI AVA-H FI KVA M-09 VK3 JK3 HK3 EK3 RTK4 BH AD Moonlight Mania's Charisma

30.3.2005-13.10.2018

IMG_2252.jpg

IMG_2302.jpg

IMG_6877-2.jpg

Kuva: Jenni Korhonen

Koska ihania muistoja Sarasta on loputtomasti, kokosin edes osan niistä videoksi. Tässäpä Saran tarina kuvin ja videoin.