Tällä viikolla ollaan treenattu tokoa kaikkina mahdollisina vuorokaudenaikoina. Maanantaina käytiin illalla Agimestan vapaavuorolla treenaamassa, keskiviikkona aamulla klo 5.50 Ojangossa aamuyötreeneissä, perjantaina klo 23.30 yötreenaamassa ja lauantaina keskipäivällä pihalla puuhastelemassa. Fisu on tehnyt viimeistelyjä koetta varten, ja Stepsu ja Sara on treenailleet omia juttujaan. 

Fisu on ollut koko viikon vähän outo. Alkuviikosta en kiinnittänyt siihen oikeastaan huomiota, mutta nyt kun jälkeenpäin ajattelen, niin ei se ole ollut ihan oma itsensä silloinkaan. Agimestan treeneissä teki aika normaalisti, tuntui kyllä väsyvän aika nopeasti, mutta ajattelin sen johtuvan kuumuudesta (hallissa on tosi lämmin). Tiistaina aksatreeneissä meni ihan kovaa, mutta ei kyllä nyt huutanut yhtään radalla, vaikka tehtiin käännöksiä kovasta vauhdista. Keskiviikkona aamuyötreeneissä tuntui olevan vähän uninen, mutta ajattelin sen johtuvan omituisesta treeniajankohdasta. Torstaina käytiin Purinalla aksakisoissa, juostiin kaksi rataa (2xHYL) ja oli radalla kyllä ihan normaali (karjui molemmilla radoilla melkein koko radan ja lähti taas vaihteeksi lapasesta ekalla radalla). Ennen radalle menoa leikin ja puuhasin sen kanssa lähtöalueella, ei leikkinyt ihan niin raivokkaasti kuin mitä yleensä, ei tehnyt sekopäisiä tapporavistuksia hihnan kanssa. Perjantaina käytiin yöllä sitten tekemässä viimeistelyt, otin liikkeet kahdessa osassa ja tehtiin vain yksi toisto ja palkkasin osassa jo liikkeiden osista. Ekan setin (eli seuruu+zeta, suora luoksetulo ja ruutuun meno) teki ihan normaalisti, paitsi ei taaskaan istunut zetassa. Tokassa setissä teki ihan ok ohjatun mutta vähän hitaasti (molemmat suunnat, toisen otin eteen asti, toisessa palkkasin nostosta), mutta metallihyppynoudossa yritti mennessä kiertää esteen :O Tunnari oli ihan katastrofi, nappasi heti oman ja toi ehkä metrin verran, mutta pudotti, ja jatkoi haistelua, nosti kahta väärää mutta ei tuonut kumpaakaan, ei löytänyt myöskään enää omaa kun oli siirtänyt sitä sen verran kauas, ja lopulta vaan luovutti ja lähti hortoilemaan jonnekin muualle. Ei _yhtään_ Fisun tapaista! Pyysin sivulle ja otettiin uudestaan, korjasin vaan siirrellyt väärät pois. Nyt teki epävarmasti ja hitaasti, mutta toi kuitenkin oman. Otettiin vielä yksi, nyt kapulat rivissä, ja tässä toi nyt suoraan oman. Vaikutti jotenkin ihan paineistuneelta, vaikka en kieltänyt sitä tai muutenkaan puuttunut väärien nosteluun, eikä Fisu todellakaan ole ikinä paineistunut tuollaisesta. Leikin hetken sen kanssa, mutta ei oikein tuntunut innostuvan leikkimisestä ja tuntui tahmealta. Otettiin vielä kaukot, tarkoitus oli palkata vain eka m-s vaihto ja lopettaa siihen, mutta ei siitäkään tullut yhtään mitään. Ei meinannut tulla kunnolla sivulle, jäi ihan vinoon ja jalat harottaen eikä korjannut. Seis-käskyllä ei tehnyt mitään, makasi vaan paikallaan :O Ehkä kolmannella käskyllä nousi puolittain istumaan, seisomaan en saanut sitä millään. Yritettiin monta kertaa, aina vaan sama juttu, ei tehnyt mitään! Ihan TOSI outoa! Vasta jostain 2m päästä suostui tekemään seisomisen, ja senkin tosi tahmeasti. Lenkillä treenin jälkeen oli myös ihan outo, laahusti vaan mun edellä ja sitä sai oikein hoputtaa eteenpäin. Heti tuli tietenkin ajatus, että Fisu on jotenkin kipeä tai sillä on alkanut tosi paha valeraskaus, koska tuollainen ei ole kyllä yhtään normaalia käytöstä. Lauantaina aamulenkillä ei lähtenyt riehumaan Stepin kanssa, mitä yleensä ainakin yrittää, ja kotona vaan nukkui, eikä innostunut edes imuroinnista, makasi vaan sohvalla pakastekatkaravun näköisenä oudossa asennossa. Käytiin iltapäivällä lenkin yhteydessä lähinurmella leikkimässä, ja tehtiin uudestaan liikkeestä istuminen, tunnari ja kaukot. Nyt teki ihan normaalisti, paitsi ei edelleenkään istunut zetassa, sen sijaan kaukot oli nyt ihan normaalit eikä mokannut yhtään vaihtoa, ja tunnarissa teki saman kuin perjantaina, eli haisteli ja otti oman heti, mutta pudotti, haisteli muut, mutta nyt ei koskenut vääriin ja toi oman. 

Kliinisesti Fisussa ei tunnu olevan vikaa. Liikkuu puhtaasti, ei arista mitään paikkaa, kaikki elintoiminnot on ihan normaalit. En tiedä, mistä tässä on kyse, oliko Fisulla vain joku ohimenevä kiputila, esim. maha kipeä ja siksi oli perjantaina niin outo, vai onko nyt kyse valeraskaudesta. Viime juoksun jälkeen Fisulla valeraskaus näkyi lähinnä ruokahalussa, söi normaalia huonommin, ja valeraskaus tuli tosi myöhään, vasta 3kk juoksun jälkeen. Nyt juoksun loppumisesta on vasta 2,5 viikkoa, ja Fisu on kyllä syönyt aivan normaalisti, eli sinänsä ei kyllä oikein sovi valeraskauteen. Nisät Fisulla on isot ja maitorauhaskudos turvonnutta kauttaaltaan, mutta ei vielä niin paljoa kuin mitä viime juoksun jälkeen oli niihin aikoihin kun syömättömyys alkoi. Nyt mulla on ollut kova pohdinta meneillään, että uskalletaanko mennä tänään illalla tokokisoihin Fisun kanssa. Tekisi mieli perua kisat, mutta kun kisapaikkoja on niin kovin vaikea saada, ja treenit on menneet nyt perjantaita lukuunottamatta ihan hyvin, niin olisi sääli jättää kisat välistä, jos Fisussa ei ole mitään oikeasti vialla. Toisaalta, kauhistuttaa ajatus siitä, että jos kisaan sen kanssa nyt ja se on kisakehässä edelleen outo, ja yhdistää sen perusteella huonon mielentilan kisatilanteeseen, ja saadaan aikaan siitä isompikin ongelma sitten myöhemmin... Olen nyt yrittänyt kytätä Fisun tekemisiä, enkä osaa päättää, onko se normaali vai ei. Kotona se nukkuu, mutta niinhän se nukkuu aina muutenkin. Ulkona vaikuttaa suht normaalilta. Ehkä tehdään kisojen suhteen niin, että menen kisaamaan, mutta jos vaikuttaa kehässä yhtään oudolta, niin keskeytän.

Katkarapu-Fisse

12736200_10153965153686170_638849608_n.j