Ollaan viime viikko lähinnä aksailtu, perjantaina muutettiin Vihtiin reiluksi viikoksi ystäväni Eevan kotiin hoitamaan hänen hevosiaan, kanejaan ja Tarmo-mudia kun Eeva perheineen on ulkomailla. Saran loma maalla ei alkanut kovin lupaavasti, käytiin ekaa kertaa katsomassa heppoja, ja Sarppa-raukka sai sähköaidasta kunnon sähköiskun ja juoksi ulvoen sisälle, eikä ole sen jälkeen halunnut enää tulla lähellekään hevosaitausta, ja uloskin lähtee varsin vastahakoisesti. Taisi olla kunnon tälli... 

Viime viikolla treenasin tiistaina molempien kanssa Hannan treeneissä, tehtiin jotain european open rataa, oli ihan hauska rata, ja molemmat tytöt oli hurjan taitavia, etenkin Stepsu, meni paremmin kun Sara :D Keskiviikkona oli Sari Vähäniityn treenit, meidän onneksi kukaan muu meidän ryhmästä ei tullut treeneihin, eli saatiin oikein yksityistreenit :) Tehtiin silloinkin jotain european open rataa, eri rataa kun Hannan kanssa. Sarppa oli oikein hieno, ainoa ongelma oli kepeille vienti umpikulmaan, kun vieressä oli hyppy tyrkyllä. Meni monta kertaa hypylle, sain käskyttää tosi kovasti että sain sen hanskaan. Stepsulle tuo kohta ei ollut lainkaan vaikea, sen sijaan sillä tuotti ongelmia seinää päin tehtävä leikkaus ihan radan lopussa, jotenkin jyrään sen aina niin että ottaa kiellon, Sara kun kestää jyräämistä.... 

Sunnuntaina oltiin agikisoissa Kouvolassa Saran kanssa, 3 starttia kolmosille, kaks ekaa agiratoja, vika hyppäri. Tuomari Pertti Siimes. Eka rata oli ihan helppo, ainoa paha kohta oli kepeille vienti. Jos vei niin että koira oli vasemmalla puolella, piti leikata jyrkästi kepeille, ja lisäksi vieressä oli ansahyppy. Jos taas oli koira oikealla, oli riski että koira ampuu keppejä edeltävästä esteestä ohi. Päätin viedä oikean kautta, mutta en sitten ehtinytkään... Peruutin suoraan päin hyppyä Saran ollessa putkessa, olin mennyt liian pitkälle viemään putkelle, enkä ehtinyt pois alta... Tiputin itse riman, ja Sara sinkosi viereiselle hypylle, eli hyl. Keppien jälkeinen rimakin tuli alas :( Toka rata myös ihan helppo, siinäki vain yksi paha kohta, tiukka takaakierto kun vieressä oli ansahyppy. Alussa puomille vino kulma, olin kai jotenkin huolimaton, ja Sara tuli puomista ohi! Tosi kumma! Otin uudestaan, ja nyt loikkasi ylösmenon, voi sika! Puomin jälkeen rima alas, arhg, joku 4 estettä menty ja 15vp jo tuloksena... No, aan kontakti hieno, mutta siinä takaakiertokohdassa sitten hyllytin, en jaksanut kalastaa Saraa mukaan kun hyppäsi vinoon, ja hyppäsi saman tien takaisin. Kolmas rata oli hyppäri, nyt koitin tosissani tsempata että saataisi edes yksi nolla... Mutta ei, toka rima alas, onpa ärsyttävää kun noita rimoja tuntuu tulevan koko ajan! Muuten menikin sitten tosi nättiä rataa pitkän matkaa, hankala suoran putken jälkeinen ohjausjuttu toimi tosi nätisti, ja oli muutenkin ihan super. Yhdeltä hypyltä valui vähän, ja hyppäsi seuraavan hassussa kulmassa, ja livahti sitä seuraavan esteen taakse ja siitä hyl. Oli aika hassu virhe, en olis uskonut että noin tekee, kukaan muu koira ei sinne eksynyt :) 

Ratojen välissä käytiin lenkillä löydettiin Shantin kanssa sellainen tienvarren merkkikeppi, ja keksittiin napata se mukaan paimennussauvaksi. Treenasin Sarpan kanssa vähän paimennuksen suuntakäskyjä ja sauvan käyttöä, ihan hyvin tuntui tajuavan, mitä siltä halusin, ja kiersi hienosti. Hush-käsky toimii hyvin, ottaa kivasti etäisyyttä. Eevan luona ollaan jatkettu "paimennustreenejä" eli suuntakäskyjä ja sauvan käyttöä, siellä voin kätevästi hyödyntää pihalla olevaa pupuaitausta, Sara kyylää pupuja ja hakeutuu aitauksen ulkopuolella tasapainoon, pystyn sillä treenaamaan hyvin suuntia! Aika hienosti Sara tuntuu jo tajuavan, saatiin muutama tosi hieno pätkä, niin että kuljen itse aitausta ympäri ja Sara kiertää aitauksen toisella puolella, ja suuntakäskyllä vaihdetaan kiertosuuntaa. Voih, olispa jo ensi tiistai, mennäään sillon Kaisan luo paimentamaan ihan oikeesti ;)