Tokoa ollaan treenattu nyt joka päivä, useampi kerta kotona pieniä juttuja, tänään Lean kanssa Jokiniemessä. Otin Stepin kanssa seuraamista (kauheeta, edistää), ohjattua (ihan hyviä), ruudun (merkit kauheita), luoksetulon stoppeja (kauheita kaikki). Toisessa satsissa tunnaria (etsi hyvin mutta pyöritteli kapulaa) ja kaukoja (ne oli sentään hyvät). Sisätreeneissä ollaan tehty tunnaria ja kaukoja, tunnarissa sellaista aivojumppatreeniä, että piilottelen kapuloita ympäri asuntoa, joukkoon yksi oma. Joutuu tosissaan ajattelemaan ja nuuskimaan, eikä voi vaan jonkun kapulan löytäessään riemastua ja ottaa sitä. Hyvin pelittää. Kaukoissa olen vahvistanut käsimerkkejä, periaatteessa kaikki vaihdot paitsi s-m toimii nyt pelkällä käsimerkillä, s-m vaihtoon mulla ei ole lainkaan käsimerkkiä.

Sara on tehnyt myös kaukoja, Lean kanssa teki seuraamista, jättöliikkeet, ohjattua, kaukoja ja kertaalleen ruudun. Teki ihan mallikkaasti hommia, hyvä Sarppa :)

Eilen käytiin Saran kanssa hakumetsässä Techopoliksella. Otin 3 ukkoa, eka oikea etukulma jonne ilmaisu, oli tosi hyvä. Sitten vasemmalle, maalimies oli jossain 20m kulmasta alueelle päin, lähetin etulinjaa pitkin. Oli tehnyt upean piston, mutta maalimiehellä yritti vaihteeksi tökkiä ja kaivautua peitteen alle ennen kun tajusi ottaa rullan. Nojoo, eipähän ainakaan lintsaa ja ota rullaa liian aikasin :D Kolmannelle suora pisto ja suorapalkka, hieno oli. Seuraavaksi on kyllä pakko jotenkin vaikeuttaa treenejä, tää oli jo ihan läpihuutojuttu...