ÄÄÄK apua onko kaikki pakattu? Koirien passit, treenikamat, riittävästi vaatteita, ruokaa, bikinit? Kassit ja häkki odottavat jo eteisessä, tänään alkaa kauan odotettu reissu Ruotsiin! 

Viimeistelyt on menneet ihan hyvin ohjattua lukuunottamatta. Oikea ei toimi, ei sitten millään, ja eilen tökki vasenkin. Lähtee keskikapulalle tai sitten hortoilee jonnekin aivan muualle. Korjaukset toimii kyllä hyvin, mutta olis toki kiva että menis kerrasta oikein... Eilen käytiin myös aksaamassa, tehtiin ihan perus kisarataa. Step meni muuten tosi hyvin, paitsi keppien sisäänmeno oli vähän hukassa. Haki jonnekin 3.-4. välin tietämille :O Fizz pääsi myös tekemään, tehtiin ensin penutpuomilla 4 toistoa ihan vaan läpijuoksua namikupille, meni tosi hienosti. Menee reippaasti eikä ainakaan vielä ole keksinyt edes loikkia. Tehtiin hypyn tarjoamista, ensin namilla ja kun tajusi ihan heti mistä oli kyse, niin lelulla. Lopuksi vielä keinua, eka niin kuin ollaan ennenkin tehty, ja kun se toimi tosi hyvin, niin kokeilin kokonaisena siten, että keinun alkupää oli palkintopallilla (keinu oli aikalailla vaakatasossa silloin) ja nostin koiran palkintopallille ja se sai sieltä mennä keinun itse. Meni tosi hyvin, ei jännittänyt ja yhdisti heti tämän samaksi jutuksi kuin pelkän alastulon ja tarjosi 2on-2offia, mutta ei ehkä mennyt kuitenkaan ihan niin kovaa ja itsevarmasti kun toivoisin, eli jatketaan tätä samaa treeniä vauvakeinulla, jonka saan vielä alemmas.

Fizz täytti tällä viikolla 5kk. Se on jo iso roikale, ja osaakin jo vaikka mitä! Ihana pentu <3 Tällä viikolla ollaan keskitytty lähinnä leikkimiseen, ja kahdella narupallolla sekä heittely että repiminen toimii vihdoin ja viimein niinkuin haluan, eli se tuo lelua kunnes sanon "jes" jolloin se vaihtaa toiseen. Ihanaa, tämä helpottaa kaikkea treenaamista ihan hurjasti kun leikki sujuu. Kaukojumppaa ollaan tehty aika paljon, ja luoksetulon stoppeja aina kun tulee sellainen paikka, missä voin heittää namia ilman että se katoaa ruohon/hiekan sisään. Alkaa jo tajuta tätä, kohta voisin varmaan siirtyä jo leluun.

IMG_7276-normal.jpg

5kk (22 viikkoa) vanha Fizz on 46,5cm korkea ja painaa 10,8kg. Kasvuvauhti näyttää hidastuneen jo niin paljon, etten taida viitsiä enää mittailla ja punnita viikottain. Jalat sillä on pitkät mutta myös aivan suorat, ja takakorkea ei ole edelleenkään, vaan mun silmään tosi kivan rakenteinen siro neitokainen <3