Tällä viikolla Fizz on päässyt nyt useamman kerran leikkimään kivojen pentukavereiden kanssa. Keskiviikkona treffattiin Roimaa, Superia ja Hillaa Heurekalla. Ensin tehtiin pienet tokot, ja sitten pentuset saivat leikkiä. Roima-veli oli vähän Fizziä isompi, mutta se ei menoa haitannut. Torstaina taas agilitytreeneissä moikattiin Fizzin molempia siskoja, jotka olivat katsomassa tokokoetta Ojangossa, ja rataantutustumisen ajan Fizz leikki Jennan pennun Asuksen kanssa. Vähän oli väsynyttä pupsia illalla :)

Stepillä oli eilen vikat varsinaiset treenit ennen SM-kisoja, ja Jenna tosiaan kouluttamassa. Rata oli ihan kiva, ei mikään supervaikea. Alkua tahkottiin pitkään ja hartaasti, kepeille tultiin jyrkästä avokulmasta ja Stepsu ei vaan kertakaikkiaan osannut nyt keppejä. Meni _koko_ ajan kakkosväliin. Tässä näkyy taas hyvin rutiinin puute, kun ei olla treenattu eikä kisattu. Kyllähän se nyt oikeasti osaa ihan hyvin hakea kepeille, nyt vaan luukutti taakseen katsomatta siihen väliin mihin putki sattui syöttämään, eikä oikein tullut mihinkään mun vetoihinkaan mukaan. Täytyy käydä joku aamupäivä ensi viikolla vielä treenaamassa. 

Ollaan treenattu Fizzin kanssa nyt uusina juttuina takaakiertoa, tämän hoksasi tosi nopeasti ja osaa jo hakeutua kiertoon vähän matkan päästä. Sisällä ollaan tehty metallikapulalla nostoa ja pitoa, ja ulkona ekat vauhtinoudot on jo suoritettu onnistuneesti! Kapulaa pitää jo pidempään kuin sen 1sek mistä lähdettiin liikkeelle. Yksi jälki ollaan käyty tässä välissä tekemässä, ja se oli kyllä aivan kamalaa kaahotusta. Kauhoo kaikin voimin menemään eikä malta syödä kaikkia nameja. Pitäisi varmaan laittaa sille valjaat että voisin oikein kunnolla hidastaa sitä, ettei opi tuollaiseen juoksemiseen. Suvussa taitaa olla vähän taipumusta siihen :P Eilen Ojangossa tehtiin agilitykentällä kahden lelun leikkiä narupalloilla, toimi kivasti ja tuo jo lelua aika hyvällä todennäköisyydellä mulle. Lisäksi syötiin vähän namia puomin ylösmenolla, tää oli nyt ensimmäinen kerta kun oikeasti oltiin tekemisissä minkään agilityesteen kanssa. Eilen Fizz täytti 13 viikkoa ja tänään tuli mittarissa täyteen 3 kuukautta. Ei se ole enää mikään pikkuinen vauva vaan pitkäkoipinen lapsikoila :)

IMG_0674-normal.jpg

13-viikkoisena Fizz painaa 7,1kg ja on 38,5cm korkea.

Meidän aamulenkkimetsässä on ihanan kesäistä, ja Fizz nauttii tietysti ulkoiluista usein aika vauhdikkaasti!

IMG_6608-normal.jpgIMG_6606-normal.jpgIMG_6602-normal.jpgIMG_6576-normal.jpg

Pitäisiköhän sen nimi olla kuitenkin Tending Princess kun se on tuollainen sievä kukkaistyttö ;)

IMG_6610-normal.jpg

IMG_6620-normal.jpg

IMG_6621-normal.jpg