Eli lauantaina käytiin Liedossa kisaamassa agilitya Fisun kanssa ja samalla reissulla vietiin ensimmäinen autolastillinen tavaraa meidän uuteen kotiin Saloon. Liedossa Fisulla oli ohjelmassa 3 starttia, kaksi aksarataa ja yksi hyppäri. Eka rata oli bordercollieiden rotumestaruusrata, tuomarina Reetta Pirttikoski. Rata oli ihan kiva ja helppo, mutta silti onnistuttiin sössimään useampaankin kertaan :D Heti jo alussa takaakierrossa peitin ilmeisesti siivekkeen ja Fisu valahti tooooosi pitkälle, sain kuitenkin kalasteltua. Puomin kontakti oli hidas kun välissä oli putki, näissä ollut ennenkin häikkää eli pitää ottaa treeniaiheeksi. Poispäinkäännös suoran putken jälkeen ei onnistunut, vaan kääntyi väärään suuntaan ja kiersi koko esteen väärältä puolelta. Keinulle tuli sitten tosi kovaa eikä kyllä edes yrittänyt kunnolla pysähtyä, eli lentokeinusta 5vp. Ei siis bc-mestaruutta Fisselle, eikä kyllä ollut edes kovin lähellä kaikkine säätöineen :D Tässä video.

Toka rata oli aivan sikahelppo hyppäri, oikeastaan ainoa ilkeä kohta oli vika hyppy, joka ei ollut linjalla ja aivan vieressä putki houkuttelemassa. Tässä aika moni mokasi, joko kielto hypyltä kun koira meni ulkokautta hypystä ohi (linja ohjasi siis sinne) tai sinkosi putkeen. Päätin juosta itse sisäkaarteessa ja ottaa vastaisella kädellä ettei valu ulkokautta ohi. Rata olikin sitten ihan tosi hyvä, nyt tuntui oikeastaan ekaa kertaa kisoissa että Fisu meni ihan täysiä, etenkin takanurkan kaarteessa tuntui tosi vikkelältä. Aivan loistava ja sujuva rata vikalle esteelle asti, josta sitten ohi :((((( En edes käsitä, miten Fisu onnistui tulemaan vikan hypyn ja putken VÄLISTÄ, siinä oli ehkä 1,5m tilaa ja itsekin olin siinä tien tukkeena. Videolta laskin, että ilman kieltoa olisi voittanut... Voi kurjuus, kyllä olisi se hyppyserti kelvannut. Tässä video ehkä hienoimmasta 5vp radasta ever.

Vika rata oli taas aksarata, ihan kiva ja helppo. Radalla ei ollut puomia ollenkaan, mutta aa mentiin kahdesti, ja aan alla oli putki, eli aa-putki erottelu tuli kahteen kertaan eri suunnista. Alkua mietin pitkään, siinä oli ihmeellinen kääntövääntökohta, ja päädyin kokeilemaan jotain eksoottista niistopersjättöpakkovalssijaakotus-yhdistelmää. Toimi, mutta vähän oli kyllä hidas, kun Fisu joutui vähän kysymään, saksalainen olisi varmaan ollut nopeampi. Keinulla karjuin tosi pahasti ettei valu taas yli, ja nyt teki ihan kuuliaisesti aika hitaan keinun kun alkoi jarruttelemaan jo hyvissä ajoin, ja lähti vasta luvan kanssa. Eka aa oli aivan karmea itsemurhaloikka, ponnisti jostain ennen harjaa suoraan kontaktin ja maan rajalle ja kompuroi maassa itsekin hämmästyneenä :O En edes muista koska olisi viimeksi treeneissäkään tehnyt noin hirveää aata, varmaan joskus syksyllä. No jatkettiin, koska tiesin, ettei Fisu näytä mitään kipua vaikka olisikin ottanut osumaa alastullessaan, ja toisella kerralla teki sitten aivan normaalin ja nätin juoksu-aan. Huh, olipa kamala fiilis maalissa vaikka nolla tehtiinkin. Aikaa toki kompurointiin ja keinulla karjumiseen kului, mutta silti tosi kovassa seurassa sija 3./47, hävittiin 0,8 sek Jaakko Suoknuutille ja 0,6 sek Janita Leinoselle. Tässä videolla Fisun itsemurhaloikka. Jos se alkaa noita harrastamaan kisoissa enemmänkin niin saa kyllä luvan opetella 2on-2off aan...

Ainakin hän tällä kertaa muisti jarruttaa keinulle :D Kuva: Sirpa Saari

IMG_6909.jpg

Lauantaina illalla käytiin Salosta käsin tutustumassa jo meidän uuteen treenikenttään, eli Tassukallion kenttään. Oltiin sovittu jo paikallisen tokoporukan kanssa treenit, ja hitsi miten mukavalta vaikuttaa! Stepsu teki viimeistelyt tottikseen ja Fisu teki pitkästä aikaa kiertonoutoa. Hyvin oli muistissa vaikka ei olla ikuisuuteen tehty hyppyjen välistä menoa, ei kertaakaan edes harkinnut hyppyjen kautta menemistä.