Huomasin eilen patologiaa lukiessani, että Stepillä on murtunut hammas. Yläetuhammas I3 on ihan murskana, ei ole kun tynkä jäljellä. Ei mitään hajua, milloin tämä on sattunut, eilen huomasin. Mitenkään ei ole oireillut, ja sattumalta huomasin kun katselin sen suuta. Ien on ympäriltä pikkaisen punoittava, ja vähän vetäytynyt, muuten on ihan siistin näköinen. Kävin sitten kuitenkin saman tien töissä näyttämässä hammaslääkärille, mitä on mieltä, ja kyllähän se pitää poistaa, on hammaslääkärin sanojen mukaan tuusan nuuskana koko hammas, ja varmasti tulehtunut sisältä. Hampaan olisi voinut poistaa saman tien, mutta päädyin varaamaan kuitenkin erikseen ajan hampaan poistolle, niin saa sitten samalla kertaa hammaskivetkin poistettua. Joudutaan tosin odottelemaan sitä 3vk... Saatiin lupa elää ihan normaalisti siihen asti, kun ei tuo sitä kerran vaivaa mitenkään. Vähän silti huolettaa, sattuukohan sitä? Ainakaan en palkkaa sitä nyt narupallolla vähään aikaan, kun sitä se kantaa etuhampailla.