Tällä viikolla musta(ruskea)valkoisten emäntä on saanut taas paljon uutta ajateltavaa, kun koulussa ohjelmassa on kolme viikkoa hevosten parissa. Päivät eivät onneksi ole yhtä pitkiä kuin Mäntsälässä, niin Fisukin on jaksanut taas paremmin olla siivosti yksin, eikä ole tuhonnut muuta kuin nakertanut hieman mun yöpaitaa. Ja nyt se on jopa myös välillä ihan rauhallinen kotona myös mun ollessa paikalla :)

IMG_0234-normal.jpg

Maanantaina käytiin Emman ja lapsikoirien kanssa Korsossa treenaamassa viestiä. Tehtiin nyt ekaa kertaa sellainen treeni, missä ei ole näköyhteyttä pisteiden välillä. Kaksi ekaa pätkää mentiin ihan ilman apuja, ja kolmelle viimeiselle ääniapu ennen lähetystä. Otettiin nyt myös odotukset mukaan, eli ennen jokaista lähetystä tuli n. 5min odotus. Eka pätkä oli n. 120m, mutta jo sen verran tiheässä maastossa, ettei A-pisteelle näkynyt. Fizz juoksi oikein reippaasti, ei mitään vaikutusta sillä ettei ollut näkyvyyttä eikä ääniapua. Eka jälki oli joku 30m, juuri niin että näin vielä B-pisteen. Juoksi hienosti B-pisteelle, mutta siinä veti lukkostoppijarrutuksen, pälyili ympärilleen ja näytti tosi hämmästyneeltä. Kutsuin Fisua, ettei kääntyisi takaisin, ja tuli oikein riemastuneena. Sen verran kuitenkin hämmentyi jälkipätkästä, että kun lähetin seuraavalle pätkälle, lähti aivan väärään suuntaan, 90 asteen kulmassa vasemmalle rataan nähden. Juoksi sinne joku 50m ja pysähtyi taas hämmentyneen näköisenä. Ei ollut selvästikään kartalla siitä, mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Tuli takaisin mun luo, ja lähetin uudestaan, lähti taas vähän epävarman näköisenä, mutta Emma huusi ääniavun juuri sopivasti, ja Fizz juoksi riemastuneena suoraan oikeaa reittiä A-pisteelle. Selvästi huomaa, että jälkipätkä hämäsi sitä, ja parempi olisi, että en auta sitä, vaan että se tekisi itse sen ratkaisun että lähtee etsimään oikeaa reittiä. Pelkän ääniavun turvin juostessaan se ei keskity siihen, missä itse rata kulkee, eikä osaa lähteä seuraavalla pätkällä oikeaan suuntaan. Neljäs matka Emmalta mulle meni oikein hyvin, taas edelliseen lähetyspisteeseen tullessa pysähtyi miettimään, mutta nyt odotin hiljaa ja se jatkoikin matkaa (hieman vinoon tosin) ja bongasi mut ja sai siitä kehut ja palkat. Viimeisen pätkän takaisin A-pisteelle juoksi hienosti oikeaa reittiä.

Tiistaina kävin treenaamassa tokoa Stepin ja Fisun kanssa Espoossa Martinniityn isolla hiekkakentällä. Fizz teki nyt ensimmäistä kertaa tyhjää ruutua, eli aloitettiin näyttöruudulla. Tehtiin 3 toistoa 5-10m matkalla ruutuun, onnistui tosi hienosti! Hyvin irtosi hakemaan paikkaa, ja joka kerta osui ruutuun sisään heti ensiyrittämällä. Seuraavaksi noutoa niin, että avustaja piti ja antoi Fisulle kapulan suuhun. Toimi muuten hyvin, mutta yhden vauhtipalkan ennakoi pudottamalla kapulan puolivälissä matkaa. Toisella kierroksella tehtiin seuraamista ja liikkeestä istumista, meni ihan tosi kivasti. Seuraaminen tuntuu nyt todella hyvältä, on intensiivinen ja tiivis ja pää ylhäällä, ihanaa! Liikkeestä istumiset toimii myös superhyvin, tää alkaa olla jo niin pitkällä, että voitaisi aloittaa seuraavan jäävän treenaaminen ja jättää tämä hautumaan hetkeksi.  Stepsu puolestaan teki ruutua ja ohjattua, ohjattu meni superhienosti mutta ruutu (heti ohjatun jälkeen) olikin vähän haastava, jäi jotenkin kiinni kapuloihin ja olisi lähtenyt koko ajan niiden suuntaan kun ne lojuivat siellä täällä mihin oli niitä vauhtipalkasta jättänyt. Kun vaivautui juoksemaan ruudun suuntaan, niin haki kyllä kivasti oikein paikkaa. 

Keskiviikkona treffattiin Tiian kanssa pk-tottiksen merkeissä. Treenasin tällä kertaa kaikki koirat, Sara sai tehdä tokoa, Step tottista ja Fisu paukkuja+tokoa. Sara oli aivan innoissaan ja teki aika nättiä seuraamista, jäävät ja luoksetulon stoppia. Kokeilin pitkästä aikaa, miten reagoi käsimerkkiin luoksetulon stopissa, ja Sarmupa teki aivan törkeän hienoja stoppeja :O Stepsu teki vähän seuraamista sekä metristä hyppyä. Edelleen on epävarma hypyn kanssa, mutta tulee kyllä joka kerta yli eikä mitenkään pahasti hae ponnistuspaikkaa. Vauhti saisi olla paljon kovempi, varmaan liike olisi helpompi suorittaakin jos vaan tulisi reippaammin.... Fisu söi nameja kun ammuttiin, ei edelleenkään reagoinut ollenkaan. Lisäksi tehtiin lisää näyttöruutua Tiian vähän erinäköisillä ruutumerkeillä. Meni ihan hyvin tämäkin, joskin nyt ennakoi jo pysähtymistä ja alkoi pyörimään ja hakemaan paikkaa jo ennen ruutua. Loppuun otettiin vielä yksi ruutuun lähetys lelulle. Sitten vielä seuraamista, Tiia katsoi vähän Fisun asentoa. Vähän takapää meinaa aueta ulospäin, tämän olen huomannut itsekin aina välillä. Tehtiin siis kaarta ja käännöksiä vasemmalle. Aika pian tajusi takapään käytön tässäkin, ja teki tosi kivasti.

Torstaina sitten taas aksat Ojangossa. Stepsu oli ihan hyvä tälläkin kertaa, pohdittiin hyppyjen suhteen kulmaa, jossa olisi etenemän kannalta fiksuinta lähestyä hyppyä. Step joutuu keskittymään tosi paljon hyppyihin jos tulee kovin vinossa, ja radalla tämä näkyy ylimääräisinä töpöttelyinä ponnistuspaikkaa etsiessä. Jos oikaisen kulmaa vähän helpommaksi, pääsee ponnistamaan suoraan ilman arviointiin liittyviä vaikeuksia ja menee kovempaa. Stepin kanssa varmasti olisi järkevämpää antaa sen mennä vähän pidempiä reittejä ja helpottaa kulmia, kuin yrittää vedättää mahdollisimman tiukkaan. Saman huomaa myös käännöksissä, saan sen kyllä kääntymään tiukaan esim. niistoilla, mutta kannattaako se, niin en tiedä... Fizz pääsi vähän aksailemaan ulkokentällä. Tehtiin taas keinua, nyt oli taas oikein iloinen ja reipas ja teki hienosti. Tehtiin vauvakeinulla ensin medi-muurin avulla, sitten vaihdoin korotuspalan mini-muuriksi ja kun siinäkään ei ollut pienintäkään ongelmaa, niin mentiin sitten ihan kokonaisella vauvakeinulla. Kala oli pätevä <3 Tällä jatketaan vielä pari kertaa ainakin, ja kun vauvakeinulla menee _täysiä_ niin vaihdetaan sitten vasta isolle keinulle. Uutena juttuna tehtiin pituutta, laitoin 3 palikkaa ihan lähekkäin ja tehtiin 4 toistoa niin, että pallo oli esteen takana odottamassa. Meni hienosti, eipä tämä ollut kovin haastavaa Fisulle :) Lopuksi vielä juostiin puomia muutama kerta, nyt meni joka kerta aika reippaalla laukalla koko puomin.