Viime vuoden puolella en ehtinyt laskemaan Fisun agilitytilastoja, mutta koska tänä vuonna ei olla vielä kisattu aksaa, niin vielä ehtii hyvin :)

Fisun agilityvuotta varjosti pitkät treenitauot täysin koirasta riippumattomista syistä. Tammikuussa ei taidettu treenata lainkaan, helmi-huhtikuussa päästiin treenaamaan kerran viikossa Keski-Pohjanmaan Koirakillan treeniryhmässä. Ryhmä oli tasoltaan meille aivan väärä, muut koirakot olivat mölli-1lk tasoa, mutta sentään nähtiin säännöllisesti esteitä. Toukokuussa treenasin muutaman kerran vapaaharjoitteluoikeudella Ojangossa, ja sitten jäätiinkin taas pitkälle tauolle koko kesäksi ja alkusyksyksi. Syyskuussa pääsin taas pari kertaa treenaamaan Ojankoon ja Seinäjoella syys-lokakuussa treenattiin muutaman kerran Lagun hallilla. Loppuvuodesta ei sitten enää treenattu taas ollenkaan. Taukoiltiin siis vuodesta 7 kuukautta ihan totaalisesti ja kolme kuukautta treenattiin mölliratoja jollain 4m esteväleillä... 

Vuosi 2017 lukuina:

  • Kisattiin vuoden 2017 aikana 28 virallista starttia Suomessa, eli alle puolet viime vuoteen nähden. Näiden lisäksi kisattiin Tampereen ja Vantaan EO-karsinnat sekä WAO:ssa Hollannissa 8 starttia.
  • Tavis-kisoissa Fisu teki 12 nollaa, joista 9 voittoa, 1x 2. sija, 1x 3. sija ja 1x 5. sija.
  • Nollaprosentti taviskisoille 43%
  • Arvokisoissa Fisu ei oikein onnistunut, EO- ja MM-karsinnoista ei tehty yhtään nollaa. WAOssa sentään kolme nollaa joista kaksi voittoja. Totaalinen nollaprosentti arvokisat mukaan lukien on 36%
  • Sertejä saatiin kaksi, 1x SERT-A ja 1x SERT-H, ja niiden myötä AVA ja AVA-H.

Tilastojenkin valossa näkyy taukoilun vaikutus. Taviskisojen radoilla pärjätään ihan hyvin treenaamattakin, mutta arvokisoissa yhtään hankalammilla radoilla näkyy rutiinin ja treenin puute eikä nollia tule. Treenimäärään nähden Fisu on kuitenkin tehnyt tosi hienon vuoden, ja voi miten hyvä siitä tulisikaan, jos vielä päästäisi treenaamaankin!

18622682_10158755695940357_5751814551991