Eilen oli sitten odotettu päivä, Stepin jälkikoe kahden vuoden tauon jälkeen! Toki olen tässä välissäkin yrittänyt saada koepaikkaa, mutta se tuntuu olevan tämän lajin vaikein osa-alue. Koe oli samalla beauceronien rotumestaruus ja Turun rottweiler-alaosaston mestaruuskoe, ja samassa yhteydessä oli siis myös hakukoe. Sää oli tosi kurja, koko matkan Raisioon satoi aivan vaakatasossa vettä, ja sama meno jatkui koepaikalla. Maasto oli ensin, arvoin meille numeron 3 kolmesta voittajaluokan koirasta. Odottelin meidän janan tuntumassa ikuisuudelta tuntuvan ajan omaa vuoroa. No, tulihan se tuomari sieltä sitten lopulta päästämään meidät jäljelle. Pahin sade oli tauonnut, mutta märkää kyllä oli edelleen. Jana oli vähän epämääräinen, ja näytti tosi lyhyeltä, maasto kumpuilevaa vähän pusikkoista kuusimetsää. Step lähti tosi hienosti suoraan ja aika kovaa, nappasi jostain 20m kohdalta jäljen, tarkasti oikealle pari askelta ja sitten kääntyi ja lähti vasemmalle. Perästä ei kuulunut mitään, joten oikein meni ja tosi hieno jana! Eka kulma tuli aika pian, ja sen jälkeen eka keppi. Nyt siis oltiin jo ylitetty meidän tavoite, edellisellä kerrallahan jälki3-kokeessa kaksi vuotta sitten Step hukkasi jäljen jo ekassa kulmassa ;D Tokan kulman jälkeen oli toka keppi, joka nousi kans hienosti ja varmasti, ja sitten kiivettiinkin avoimelle kalliolle. Kalliolla Stepillä oli selvästi vaikeaa, tarkasteli jäljen suuntaa välillä, tuuli kovaa ja märkä sammal oli tosi liukasta. Kalliolta nousi kolmas keppi, ja kepin jälkeen oli taas kulma, ja pudotus alas kalliolta. Sitten alkoikin jo heti seuraava haastava pätkä, nimittäin jälki meni hakkuuaukealle. Hakkuuaukea oli paikoittain tosi vaikeakulkuista, Step joutui ryömimään ja kiipeilemään kasojen päällä ja meinasi jäädä vähän väliä liinasta kiinni johonkin. Mulla oli täysi työ koittaa pysyä pystyssä ja olla häiritsemättä koiraa. Ajoittain Step vähän tarkasteli jäljen suuntaa ja etenki aika hitaasti. Hakkuuaukealle osui kaksi kulmaa ja yksi keppi, jota Step tosin ei nostanut, vaan juuri sillä hetkellä tarkisti jäljen suuntaa ja vähän pyöri, ja itse nappasin kepin mukaan kun näin koiran reaktiosta, että jotain siinä oli. Hakkuuaukean jälkeen helpotti hetkeksi, kunnes alkoi kostea maasto jossa kasvoi korkeaa suopursua! Vitoskeppi nousi taas hienosti, ja sen jälkeen tuli pari tienylitystä ja piikki. Tässä vaiheessa oltiin tultu vasta noin kilometri, eli matka vitoskepiltä vikalle kepille oli varsin pitkä. Stepsu jäljesti tosi nätisti ja tarkasti, mutta aivan jäljen lopussa maasto muuttui taas, nyt oli vuorossa aivan pikkuruisia matalia mäntyjä, ja niiden välissä vain pelkkää hyvin pientä jäkälää, eli ei juuri mitään aluskasvillisuutta. Tämä pätkä oli myös tosi haastava voimakkaassa sivutuulessa, ja Stepsu tarkisteli kovasti jäljen kulkua. Kutoskepistä tuulen yläpuolelta ohi, mutta bongasin sen itse avoimessa maastossa ja pyysin palaamaan takaisin päin, ja matkalla bongasi sen ja nosti. Oli selvästi kyllä jo väsynyt, ja olihan siinä ollutkin urakkaa! Aikaa meni tasan puoli tuntia. Pisteitä jäljeltä kuudella kepillä ja loistavalla janalla täydet 170p.

Seuraavana oli vuorossa tottis. Mentiin ensin paikallaoloon, kentälle tullessa Stepsu tuntui varsin kivalta ja piti hyvin kontaktia. Paikallaolo ok, siellä se pötkötti hapan ilme naamalla kun menin hakemaan. Muuten koko tottis oli taas hyvin tyypillistä Stepsua, oikeastaan täysin identtinen edellisen kokeen kanssa. Seuraamisessa kyttäsi aika pahasti, eli kontakti pätki, ja välillä puolestaan oli ihan täpäkkä. Jäävät kaikki ok, seisominen vähän hidas. Luoksetulot nopeat ja suorat ja sivulletulot hyvät. Tasamaanouto muuten ok, mutta annoin vahingossa väärän käskyn irroituksessa, eikä päästänyt irti... Hyppynoudossa ja estenoudossa sanoin eri käskyn tuimalla äänensävyllä, niin päästi. Eteenmeno oikein hieno. Pisteitä 90, eli sekin varsin hyvin linjassa Stepin tasoon nähden.

Vikana vuorossa esineet, ei paljoa enää jännittänyt kun nyt jo pisteet riitti koulariin, ja sitähän me vain oltiin hakemassa. Esineruutu oli aika vaikea, epämääräistä pusikkoa ja huono näkyvyys. Lähetin vasemmasta kulmasta, siinä ei uponnut kovin syvälle, kun oli niin ikävää maastoa, vaan kaarsi alueen keskelle. Ekat pari minuttia vaan juoksenteli nenä kiinni, ja sitten alkoi etsimään oikeasti. Keskeltä nousi eka esine, ja seuraavalla pistolla oikealta laidasta. Vasemmalle kulmaan jäi esine, sinne ei suostunut menemään, citykoira kun on. Pisteitä 20.

Yhteensä siis 280p, JK3 ja 1. sija. Step oli ainoa jälkikoira, joka sai tuloksen, ja samalla koko kokeen paras koira. Sai jonkun kiertopalkinnon, ja on nyt siis myös Turun paras rottweiler :D Kokeen jälkeen kun odoteltiin muiden tottiksia ja rupattelin järjestäjien kanssa, niin yksi järjestäjistä tokaisi varsin osuvasti. Maasto oli sen verran vaikea, että jos sen selvitti, niin tiesi, että mukana oli oikea jälkikoira. Näinhän se on, mun mielestä Step on varsin pätevä jäljellä, ja mukavaa, että saatiin nyt siitä koulutustunnus kiitokseksi. 

13902759_10154449066391170_2007372443430

Turun paras rottweiler ylpeänä saaliinsa kanssa :)

Tähän on nyt hyvä lopettaa Stepin kanssa pk-ura. Alun kankeudesta huolimatta (pehmeä ja ääniarka koira, jolle ohjaajan luota irtoaminen on vaikeaa) Stepistä kehittyi ihan mukava pk-kisakoira. BH-kokeen jälkeen käytiin 16 palveluskoirakoetta, neljässä eri lajissa ja vain neljässä kokeessa jäätiin ilman tulosta. Stepin vahvuus oli hyvä ja varma tottis, laskin meidän koko uran tottispisteiden keskiarvoksi 88,5p eli varsin kivasti onnistuttiin tottiksessa kokeissa! Ihan Saran lukemiin koekäynneissä ja toisaalta myöskään huippusaavutuksissa ei päästy (Saran pk-kisakirjassa päästiin peräti kolmannelle aukeamalle asti, ja taskuun jäi kaksi SM-mitalia, kaksi NOM-edustusta ja useampi lähes 100p tottissuoritus), mutta hienoja hetkiä vietettiin kyllä pk-kokeissa Stepinkin kanssa. Isot saappaat jää Fisulle täytettäväksi Saran ja Stepin pk-uran jäljiltä!

Fisu pääsi tänään illalla taas hakutreeneihin. Kokeiltiin nyt ekaa kertaa ääniapuja, jos niillä saisi Fisun tajuamaan suorien pistojen idean. No ei toiminut kauhean hyvin. Hahmottaa jotenkin vähän huonosti äänen suunnan, ja juoksenteli neljästä pistosta kahdella ihan miten sattuu. Kyllähän se irtoaa, ja sitten lopulta löytääkin, mutta en tykkää siitä, miten se sinkoilee pitkin metsää päättömänä. Ehkä kokeillaan vielä toisen kerran jossain eri maastossa, ja jos edelleenkään ei hahmota, niin sitten kokeillaan jotain muuta.